keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Poliisioperaatio, Lomazy 1942

Hampurin piirioikeus käsitteli 1967-1968 juttua jossa syytettyinä oli useita poliisipataljoona 101:n jäseniä. Poliisiyksikkö on myöhemmin tullut kuuluisaksi muiden muassa Daniel Goldhagenin ja Christopher Browningin käsiteltyä sitä tutkimuksissaan teloitusryhmien toiminnasta. Oikeudenkäyntiaineiston nojalla tapahtumat oli mahdollista hahmottaa melkoisen tarkkaan, sillä useat yksikön jäsenet kertoivat tapahtumista laajasti.

Lomazyn pikkukaupunki itäisessä Puolassa, Brestin lähistöllä, joutui saksalaisjoukkojen valtaamaksi heti sodan alkuvaiheessa. Paikkakunnalle perustettiin ghetto 1940, ja ghettoon koottiin myös ympäröivien alueitten juutalaisia. Kesään 1942 mennessä juutalaisväestön määrä olikin jo noin 1700.

Juutalaiskymyksen lopullinen ratkaisu, eli heidän surmaamisensa, oli päässyt kesään 1942 mennessä täyteen vauhtiinsa Puolassa ja tuhoamisleirit toimivat täydellä tahdilla. Kaikkia juutalaisvapaaksi päätetyn Puolan juutalaisia ei kuitenkaan kuljetettu tuhoamisleireille, vaan muun muassa kuljetusongelmien vuoksi pienempiä ja syrjäisempiä paikkauntia puhdistettiin paikan päällä toteutettujen ampumisoperaatioiden kautta. Näin myös Lomazyssa.

Elokuun 18. päivä 1942 poliisipataljoona 101:n toinen komppania komennettiin luutnantti Hartwig Gnaden johdolla Lomazyyn. Kaupungin juutalaiset koottiin paikalliselle urheilukentälle, rakennukset tutkittiin kellareita myöten. Kentällä juutalaiset määrättiin istumaan ryhmiin, miehet ja naiset erikseen. Poliisyksikön jäsen myös valokuvasi tapahtumia:



Kaikkiaan juutalaisia saatiin tuon päivän aikana kootuksi oikeuden mukaan ainakin 800. Mahdollisesti luku on paljon isompikin. Siihen viittaisi muun muassa se että erään joukkojen kokoamista kuvaavan otoksen taakse oli kuvaaja kirjoittanut tekstiksi "Verurteilte Juden. Lomartzie 18. Aug. 42. 1600." [Tuomitut juutalaiset. Lomartzie 18 elokuuta 1942. 1600]



Kentältä juutalaiset vietiin ryhmissä heidän itse kaivamilleen joukkohaudoille. Hauta sijaitsi metsikössä kaupungin laidalla. Kaivannosta on myös säilynyt yksi kuva, jonka taakse kuvaaja on kirjoittanut "juutalaiset valmistamassa joukkohautaa. Lomartczy 18. elokuuta 1942. 1600."



Ampujina toimi aluksi ukrainalaisista koottu, Trawnikissa koulutettu joukko-osasto. SD:n edustajan vaatimuksesta myös poliisiosaston miehet osallistuivat ampumiseen. Uhrit käskettiin makuulle haudan pohjalle ja aluksi ampujat seisoivat itsekin haudassa, mutta haudan täytyttyä ampuivat sen reunalta. Työtä ei vaivauduttu viimeistelemään, joten huonommin ammutut uhrit hukkuivat pohjaveden tulvittua hautaan.

Lomazyn operaatio oli alkanut etujoukon toimesta jo päivää aiemmin ja jatkui ainakin seuraavaan päivään. Ghetto saatiin tuhottua kokonaan. Tiettävästi vain yksi juutalainen, Baruch Berman, onnistui pakenemaan verilöylystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti