maanantai 12. marraskuuta 2012

Sampo Ahto Beevoria lukemassa

Satuin lukemaan Sampo Ahton varsin kriittisen arvion brittihistorioitsija Anthony Beevorin teoksesta Toinen maailmansota viimeisimmästä Sotilasaikakauslehdestä (10/2012, 50-54). Ahto näyttäisi kritiikissään sortuvan useissa kohdin vastaaviin erheisiin, mistä tämä Beevoria syyttää. Beevorin teos on epäilemättä osan kritiikistä myös ansainnut, erityisesti siltä osin mitä tulee köykäiseen ja osin vanhentuneeseenkin lähdeaineistoon. Mutta osa Ahton kommenteista vaikuttaa kertovan enemmän hänestä kuin Beevorista.

Ensimmäisenä kiinnitti huomioni kirjoituksessa esille otettu Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin muistelmateos. Ahto esittää sen olevan lähteenä lähinnä kelvottoman, ja toteaa seuraavaa:

Hösshän joutui käsittelyn kohteeksi, jollaiseen verrattuna menetelmät Guantanamossa ovat olleet pelkkää leikkiä. Käsittelyn seurauksena hän oli valmis tunnustamaan vaikka paholaisen isäkseen.

Ahto viittaa tässä luonnollisesti erityisesti ns. revisionistisessa kirjallisuudessa esitettyihin väitteisiin Hössiä kohdanneesta kidutuksesta. Ja on totta, että häntä kohdeltiin väkivaltaisesti häntä pidättämään tulleiden brittisotilaiden toimesta, ja että ensimmäiset tiedot hänestä - erityisesti henkilöllisyyden selvittämiseksi - pumpattiin ulos keinoin, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Tämän nojalla ei kuitenkaan voi hänen elämäkertansa tietoja kuitata arvottomiksi. Hössin kertoma on todennettu useimmilta osin paikkaansapitäväksi sekä dokumentein että muiden todistajien voimalla, useaan otteeseen ja useiden eri maiden oikeusistuimissa. Oikeudellisessa mielessä väkivallan käyttö voi hänen todistuksensa arvoa vähentää, muttei se tee siitä historiallisesti arvotonta.

Ahto jättää myös mainitsematta, että väitetty kidutus tapahtui brittien toimesta, kun taas hänen muistelmansa on kirjoitettu Puolassa. Hän myös itse mainitsee brittisotilaiden lyöneen häntä ensimmäisen kuulustelun aikana, muttei kerro vastaavaa myöhemmästä kohtelustaan. Muistelmat on kirjoitettu lokakuun 1946 ja huhtikuun 1947 välisenä aikana Puolassa, siis suhteellisen paljon hänen vangitsemisensa jälkeen.

Ongelmallinen on myös toinen väite koskien hänen tunnustustensa sisältöä. Sikäli kun hän "oli valmis tunnustamaan vaikka paholaisen isäkseen", esitti hän sekä kuulusteluissa että elämäkerrassaan huomattavan paljon varaumia kuulustelijoidensa väitteisiin, osin jopa täysin kumoten nämä. Esimerkiksi koskien surmattujen sotavankien määrää, Höss kiisti kuulustelijoiden hänelle tarjoamat luvut:

I cannot give you any numbers. When I was interrogated at Minden, the interrogator told me that the total number certainly must have been somewhere in the neighborhood of 100,000, but I said that I did not think they were that many, that is impossible; that there was certainly not that many, but I also stress the fact I cannot give any definite figures.

(lähde: http://www.mazal.org/archive/H%D6SS/TEXT/HOS2-008.htm)

Samoin koskien surmattujen juutalaisten määrää, Höss kiistää esitetyt luvut vedoten Eichmannin hänelle kertomiin määriin:

The reasons why I remember the number, two and one-half million, is because it was repeatedly told to me that Auschwitz was to have exterminated four or five million, but that was not so.

(lähde: http://www.mazal.org/archive/H%D6SS/TEXT/HOS2-014.htm)

Muistelmissaan hän korjasi näitäkin lukuja alaspäin, tehden tällä kertaa itse laskemia luvuista:

I regard a total of two and a half million as far too high. Even Auschwitz had limits to its destructive possibilities. Figures given by former prisoners are figments of the imagination and lack any foundation.

(lähde: http://fotos.fotoflexer.com/b26910e6baf40d9ff247b3541e39d78b.jpg)

Tämänkin valossa väite siitä, että hänelle olisi kidututettuna saneltu mitä tulee kertoa, on katteeton.

Revisionistisilla linjoilla Ahto liikkuu myös kommentoidessaan Beevorin esitystä Dresdenin uhriluvuista. Samalla Ahto tulee esittäneeksi virheellistä tietoa uhrilukuja tutkineen komitean työstä, ja esittää vieläpä harhaanjohtavaa tietoa lähteestään. Ahto kertoo seuraavaa:

[e]dellä mainittu komitea sivuutti suvereenisti keväällä 1945 laaditun arvion Dresdenin uhriluvuista. Arvion mukaan 35 000 vainajaa oli pystytty identifioimaan, 50 000 olisi todennäköisesti vielä identifioitavissa korujen ja vihkisormusten perusteella ja 168 000 ruumiin tunnistaminen olisi mahdotonta.

Väite siitä, että komitea sivuutti tuon arvion kokonaan, ei pidä paikkaansa. Rolf-Dieter Müllerin arvio kyseisistä luvuista on edelleen saatavilla komitean verkkosivuilta:

http://dresden.de/media/pdf/infoblaetter/Hist_Ref_Mueller.pdf

Müllerin esityksestä käy myös ilmi, että Ahton esittämä "keväällä 1945 laadittu arvio" on itseasiassa pelkkää muistitietoa, ja laadittu vasta 1980-luvun lopulla. Kyseessä on Dresdenissä Wehrmachtin tehtävissä toimineen Erhardt Matthesin kertomus, jossa hän myös väittää tiedottaneensa luvut Hitlerin bunkkeriin tämän toiseksi viimeisenä elinpäivänä. Kuten Müller toteaa, kertomus ei siltäkään osin vaikuta uskottavalta, bunkkerissa oli muutakin tehtävää kuin kantaa huolta Dresdenin useamman kuukauden takaisista tapahtumista.

Müller toteaa lisäksi, että bunkkerissa ei noin korkeista luvuista oltu kuultukaan, vaan puhuttiin kymmenesosasta tuosta luvusta. Tämän vahvistaa mm. kyseisen päivän iltaan asti bunkkerissa ollut Bernd Freytag von Loringhoven, jonka tehtävänä oli valmistella Hitlerille esitettävät raportit.

Ahto on mielestään löytänyt myös muutaman virheellisen sitaatin Beevorin tekstistä. Yhtenä niistä hän esittää lausuman Goebbelsin päiväkirjoista:

Beevor väittää Hitlerin sanoneen Goebbelsille, että "jos Saksan kansa osoittautuisi heikoksi, se ei ansaitsisi muuta kuin tulla vahvemman kansan hävittämiseksi (sic!), eikä kukaan voisi tuntea myötätuntoa sitä kohtaan".

Ahto kertoo että hänellä on "propagandatohtorin päiväkirja" hyllyssään, eikä hänen mukaansa Hitler sano mitään tuollaista. Uskallan epäillä väitettä. Kyseessä on siis 29 osainen teossarja, joka käsittää yli 16 000 sivua tekstiä. Ahto puhuu yhdestä kirjasta, joten hänellä on ilmeisesti jokin vanhoista, suppeista laitoksista, ei täysimittainen, reilun 2500 euron hintainen päiväkirja.

Alkuperäinen saksankielinen teksti löytyy mm. tästä lehdestä, Martin Mollin artikkelista (s. 252), http://www.ifz-muenchen.de/heftarchiv/2001_2.pdf, ja se kuuluu näin: "Würde das deutsche Volk aber einmal schwach werden, so verdiente es nichts anderes, als von einem stärkeren Volke ausgelöscht zu werden; dann könne man mit ihm auch kein Mitleid haben."

Käännös Beevorilla vastaa melko hyvin originaalia. Se, että katkelmaa ei löydy siitä tiivistelmästä mikä Ahtolla on hyllyssään, ei liene Beevorin vika.

Ahto siis suhtautuu kriittisesti muun muassa Beevorin lähteisiin. Tämä on sikäli oikeutettua, että Beevorin kirjassa lähteitä ylipäätään on annettu niukalti, ja niitä on hieman yksipuolisesti lähinnä brittiläisistä julkaisuista. Ahto ampuu kuitenkin kritiikissään omaan nilkkaansa, kirjoittaessaan loppujen lopuksi melko hutiloidun arvostelun, joka ei ole laisinkaan vapaa myöskään siitä mistä hän Beevoria myös syyttää: voimakkaasta asenteellisuudesta.

Ahtolle "todellisuutta" on muun muassa vanhat sudeettisaksalaisten arviot karkotettujen uhrimääristä sodan jälkeen, ei esimerkiksi saksalainen nykytutkimus, jota hän nimittää "itseruoskinnaksi"; jopa sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen "päätehtävä näyttää olevan oman maan entisten armeijoiden tekojen kyseenalaistaminen ja aiempien vastustajien vastaavien tekojen ymmärtäminen"; "todellisuudeksi" kelpaavat luonnollisesti myös Speerin arviot Hitlerin rauhaisasta ja tasapainoisesta luonteesta. Melko asenteellista, sanoisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti