tiistai 27. joulukuuta 2011

Holocaust Controversies: Belzec, Sobibor, Treblinka. Holocaust Denial and Operation Reinhard. A Critique of the Falsehoods of Mattogno, Graf and Kues.

Holocaust Controversies -sivusto on julkaissut uuden laajan tutkimuksensa ns. holokaustin kiistäjien näkemyksistä koskien kolmea Aktion Reinhard -tuhoamisleiriä, Belzecia, Sobiboria ja Treblinkaa. Laajan lähdeaineiston nojalla kirjoittajat osoittavat kiistäjien näkemyksien onttouden, ja ilmeiset virheellisyydet ja vääristelyt heidän tulkinnoissaan. Teksti julkaistaan aluksi artikkeli kerrallaan, ja myöhemmin kokonaisena tiedostona. Työtä voi hyvin suositella kaikille holokaustin kiistäjien näkemyksistä kiinnostuneille:


Holocaust Controversies: Belzec, Sobibor, Treblinka. Holocaust Denial and Operation Reinhard. A Critique of the Falsehoods of Mattogno, Graf and Kues.

torstai 13. lokakuuta 2011

Generalplan Ost ja juutalaiset

Yksi keskeisiä päämääriä Saksan sodankäynnissä oli ns. Lebensraumin luominen ja saksalaissukuisten itäisessä Euroopassa asuvien vähemmistökansojen elinolosuhteiden parantaminen ja kokoaminen yhteen. Tätä tarkoitusta varten laadittiin lukuisia suunnitelmia vallattujen itäalueitten uudelleenasuttamiseksi ja suurten väestönsiirtojen toteuttamiseksi. Kokonaissuunnitelma kulki nimellä Generalplan Ost.

Suunnitelmissa pohdittiin hyvinkin tarkkaan eri väestöryhmien sijoittamista ja jopa muutaman tuhannen kokoiset ryhmät huomioitiin. Yksi suuri väestönosa sitävastoin ei kevään 1942 jälkeen laskelmissa ole edes mukana: juutalaiset. Tämän poissulkemisen syyt käyvät kuitenkin ilmi suunnitelmista, joista tässä esillä yksi aikalaiskommentaari.

Tohtori Erhard Wetzel laati laajan tutkielman päiväyksellä 27.4.1942 kommentoiden aiempia suunnitelmia. Teksti on julkaistu Czeslaw Madajczykin toimittamassa kokoelmassa "Vom Generalplan Ost zum Generalsiedlungsplan", jonka sivunumeroihin jäljempänä viitataan. Wetzel työskenteli juutalaisasioista vastaavana virkamiehenä vallattujen itäalueitten ministeriössä ja oli keskeisesti mukana juutalaiskysymysten suunnittelussa. Hän otti osaa Wannseen konferenssia seuranneisin keskeisiin koordinatiokokouksin, ja nimitettiin ministeriössään hallitusneuvokseksi kesällä 1942.

Kirjoituksessaan Wetzel toteaa, että "edempänä suunnitelmassa mainittu juutalaisten uudelleenasuttaminen tulee tarpeettomaksi juutalaiskysymyksen ratkaisun myötä. Mahdollisten vielä sodan päättymisen jälkeen jäljelle jääneitten juutalaisten kuljetus pohjois-Venäjällä tai Siperiassa oleville pakkotyöleireille ei ole mitään ´uudelleenasuttamista`" (60).

Samoin tekstissä kommentoidaan virheitä joita esiintyi aiemmin esitetyn suunnitelman luvuissa: "Vain jos lähdetään siitä, että ne noin 5-6 miljoonaa juutalaista jotka asuvat tällä alueella, on hävitetty (beseitigen) jo ennen evakuointia, päästään suunnitelmassa mainittuun lukuun 45 miljoonaa vierastaustaista" (54).

Pohtiessaan puolalaiskysymyksen ratkaisua Wetzel vielä kertaalleen viittaa juutalaisiin: "Pitäisi olla päivänselvaa, että puolalaiskysymystä ei voida ratkaista siten, että puolalaiset tapettaisiin (liquidieren) juutalaisten tapaan. Sellainen ratkaisu olisi saksalaisten syntinä vielä kaukaiseen tulevaisuuteen asti, ja vähentäisi saamaamme sympatiaa, koska myös muut naapurikansat joutuisivat olettamaan tulevansa ajan mittaan käsitellyksi samalla tavalla" (63).

Myöskin puoli- ja osa-juutalaiset kuuluvat Wetzelin kaavailuissa hävitettävien joukkoon, kuten hän kertoo Venäjän rotuoloja kuvatessaan: "Muut vaaralliset rotuainekset joita on sotkeutunut Venäjän kansaan, eivät lukumääräisesti ole niin merkittäviä, varsinkin kun sekarotuiset juutalaiset hävitetään (ausmerzen) ja tataarinen veri on ollut selvästi voimakkaammin edustettuna aatelissa ja tsaarinajan intellegentsiassa kuin venäläisessä maalaisväestössä"

Wetzel ei siis jätä mitään epäselväksi sen suhteen mikä juutalaisten kohtalona tulee olemaan. Wetzelin tunnettu varhempi kirje viittaa puolestaan juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun toteuttamiskeinoihin, "kaasutuslaitteisiin" joilla voidaan eliminoida juutalaiset. Kirje löytyy englanniksi käännettynä ja alkuperäiskielellä alla olevasta linkistä:

http://www.holocaust-history.org/19411025-wetzel-no365/

Kirjeen autenttisuuden vahvisti Wetzel itse kuulustelussa syyskuussa 1961 Hannoverissa. Wetzel päätyi sodan jälkeen vankeuteen Neuvostoliittoon, mutta sai palata 1950-luvulla Saksaan ja työskenteli sen jälkeen hetken Ala-Saksin sisäministeriössä. Tutkimuksista ja kuulusteluista huolimatta häntä ei enää lännessä tuomittu osallisuudestaan joukkomurhan suunnitteluun. Wetzel puolustautui, kuten moni muukin kansallisosialistien rikoksista syytetty, sillä, että hän joutui vain tottelemaan käskyjä, ja ei ollut päättävässä asemassa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Partisaanisodan myytit ja vaikutus

Neuvostoliitossa yksi hellityimmistä myyteistä oli partisaanisota ja tämän valtaisa merkitys maan sotaponnistuksille. Partisaanisotaa on käytetty ajoittain myös holokaustin kiistäjien puolella perusteena sille kiistattomalle seikalle että Saksan sotavoimat aiheuttivat suunnatonta tuhoa siviiliväestön keskuudessa. Neuvostoliiton tilastoissa ja tiedonannoissa partisaanien saavutukset todella olivat mittavia, ja sikäläiset lähteet ovat väittäneet että partisaanit surmasivat jopa 1,5 miljoonaa saksalaista, ja rautatieyhteyksiä katkottiin valtaisat määrät.

Todellisuus näyttää kuitenkin olleen vallan toisenlainen. Uhrilukuja on liioiteltu monikymmenkertaisesti, samoin kuin muita aiheutettuja tuhoja. Sebastian Stopper on tuoreimmassa Vierteljahrsfte für Zeitgeschichte -lehden numerossa tarkastellut partisaanisotaa neuvostoliittolaisia ja saksalaisia lähteitä vertailemalla.

Stopperin mukaan 1,5 miljoonaa saksalaisuhria on hurjasti liioiteltu. Saksalaislähteiden mukaan partisaanit surmasivat kaikkiaan vain noin 35 000 akselivaltojen puolella taistellutta sotilasta, ja näistäkin puolet koostui ukrainalaisista, latvialaisista ja muista Neuvostoliiton alueen kansallisuuksista kootuista saksalaisia avustavista joukoista. Suuri syy neuvostoliittolaisten ilmoittamien tappiolukujen paisutteluun oli kilpailujärjestelmässä, jossa eri osaston pyrkivät voittamaan toinen toisensa saavutuksissaan.

Myöskin materiaalisia tappioita liioiteltiin suuresti. Partisaaniosastot ilmoittivat menestykseksi jokaisen räjäyttämänsä miinan, huolimatta siitä ettei miinat monestikaan aiheuttaneet tehottomuutensa vuoksi mitään tuhoa, ja huolimatta siitä että miinoja räjäyteltiin myös käytöstä poistetuilla rataosuuksilla. Stopperin yhdessä esimerkkitapauksessa, Brjanskin alueella, partisaaniprikaatit väittivät tuhonneensa radan lähes 6000 kohdassa, kun saksalaiset havaitsivat vain 500 räjäytyspaikkaa. Neuvostopropagandassa kuvattu "suuri rautatiesota" kesällä 1943 vaikutti Brjanskin alueella mitättömän vähän raideliikenteeseen: vain alle prosentti kuljetuksista oli edes kohteena, ja niissäkin vaikutukset olivat pääasiassa pikkuviivästyksiä aikataulussa.

Holokaustin suhteen voinee vielä muistaa sen seikan, että partisaanisotaa käytiin suuremmassa mitassa vasta vuonna 1943, ei siis vielä syksyllä 1941 jolloin suurimmat "puhdistusoperaatiot" toteutettiin, ja juutalaisia surmattiin joukoittain SS:n erityisosastojen toimesta. Toimenpiteet olivat aluksi lähinnä summittaisia, ja saksalaiset alkoivat koordinoidusti taistella partisaaneja vastaan vasta keväästä 1942 alkaen. Siinä vaiheessa enemmistö läntisen Neuvostoliiton juutalaisista oli jo tuhottu.

Juutalaisia ei siis tuhottu partisaanisodassa, vaan korkeintaan sen varjolla, eli kuten Himmler kirjoitti virkakalenteriinsa: "Juutalaiskysymys - hävitettävä partisaaneina". Merkinnän voi lukea ilmauksena siitä, että juutalaiset voitiin poikkeuksetta hävittää, kuten partisaanit. Samaa linjaa sovellettiin myös romaniväestöön, kuten esim. Feldommandantur 822 käskyssään 12.5.1942 ilmaisi: "Mustalaisia on [--] käsiteltävä kuten partisaaneja", eli heidät on surmattava. Saksalaisissa dokumenteissa juutalaiset on myös pääsääntöisesti esitetty erillään partisaaneista.