sunnuntai 16. elokuuta 2009

Dachaun kaasukammio

Dachaun keskitysleiri perustettiin heti natsien valtaannousun jälkeen pääasiassa poliittisille vastustajille; maaliskuussa 1933 Münchener Neueste Nachrichten tiedotti asiasta kertoen mm. että "keskiviikkona avattiin Dachaun lähellä ensimmäinen keskitysleiri". Kuten virallinen tiedonantokin antaa ymmärtää, kyse tosiaan oli ensimmäisestä leiristä ja verkosto laajenisi tulevaisuudessa.

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?02

Aivan ensimmäinen Dachaukaan ei kuitenkaan ollut; jo kuun alussa oli KZ Nohraan tuotu satakunta vankia. Nohra oli kuitenkin vain lyhytaikainen leiri monen muun tavoin, sitä ylläpidettiin vain muutaman viikon. (Drobisch, Wieland) Siten Dachaun voi katsoa varsinaisen leirijärjestelmän alkupisteeksi.

http://www.judentum.net/geschichte/nohra.htm

Heti leirin käynnistyttyä Theodor Eicke määräsi hirttorangaistuksen melkoisen mitättömistäkin rikoksista, sillä kuten hän ohjeistuksessaan kertoi, ”toleranssi on heikkoutta”.

Leirin vangit joutuivat myös lääketieteellisten ja muiden kokeiden uhriksi. Esimerkiksi Sigmund Rascher pyysi 15.5.1941 Himmleriltä erilaisiin korkeuskokeisiin vankeja; kirjeessä mainitaan mm. että ”koe, jossa tietenkin koehenkilöt saattavat kuolla, tehtäisiin minun avustuksellani”.

Alkuvuosina Dachaun kuolleisuus säilyi siedettävänä, mutta heti sodan alussa kuolleisuus lähti sellaiseen nousuun, 1940 yli 1500 vankia ja 1941 jo 2500 (Bad Arolsenin epätäydellisten arkistojen mukaan), että leiriin oli pakko rakentaa krematorio.

Aluksi ruumiit siis haudattiin tällaisiin joukkohautoihin:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?05

Ensimmäinen krematorio rakennettiin 1940, uudistettu laitos 1942. Uudistettua laitosta kutsuttiin rakennussuunnitelmissa nimellä ”Baracke X”. Projektisuunnitelma 17.3.1942 toteaa myös, että rakennus suojataan katseilta joka suunnalta. Heinäkuun 27. päivän rakennusmääräys 1942 toteaa, että ”rakennustyössä ei voida käyttää ulkopuolista työvoimaa”. Uusi krematorio otettiin käyttöön alkuvuodesta 1943, vanha säilytettiin reservinä.

Krematorion yhteyteen rakennettiin myös neljä desinfektiohuonetta ja viides suurempi kammio joka oletettavasti oli tarkoitettu peruuttamattomasti työkyvyttömien vankien surmaamiseen kaasulla. Koekäyttöä pidemmälle tuo viidennen kammion suunniteltu käyttö ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin koskaan edennyt. Leiriltä oli kuitenkin jo syksyllä 1941 viety työkyvyttömiksi ja invalideiksi arvioituja vankeja Hartheimin eutanasialaitokseen surmattaviksi operaatiossa nimeltä Aktion 14f13.

Aktion 14f13 toteutettiin niin että lääkäriryhmä kiersi leirejä laatimassa vangeista arvioita, ja näiden perusteella valitut vangit toimitettiin eutanasialaitoksiin. Erään ryhmässä toimineen lääkärin, Friedrich Mennecken laatimia arvioita on myös säilynyt lukuisia. Mennecke kirjoitti lyhyet arvionsa vankipotrettien taakse:

http://nuremberg.law.harvard.edu/php/pflip.php?caseid=HLSL_NMT01&docnum=2359&numpages=23&startpage=1

Mennecken kirjeenvaihto vaimonsa kanssa kertoo lääkärien toimien tarkoituksesta. Mennecke kirjoitti esimerkiksi marraskuussa 1941 Bielefeldistä että "tämänpäiväinen aktiviteettini koostui melkoisesta määrästä kuolinkandidaatteja".

Vuoden 1942 aikana huhuttiin jo laajalti saksalaisten kaasukammioista mm. Auschwitzissa, niistä oli raportoitu myös lehdissä; ensimmäiset kaasutuskokeilut oli raportoinut Puolan pakolaishallitus kesällä 1942, vastarintaliikkeiden lehdet kertoivat myöhemmin syksyllä syaanivedyllä tehdyistä kaasutuksista.

Huhuja liikkui myös Dachaussa liittyen käynnissä olevaan rakennusprojektiin. Karel Kasák, Dachaun vanki, toteaa päiväkirjassaan marraskuussa 1942, että ”krematoriota laajennetaan kuumeisesti. Sinne rakennetaan ilmeisesti kammio ihmisten halvaksi ja hiljaiseksi tappamiseksi kaasulla”. Toinen vanki, Edgar Kupfer-Koberwitz, kirjoitti 6.2.1943, että sinne tulee neljä pienempää kaasukammiota, joihin johdetaan putket, sekä yksi suurempi maanalainen kaasukammio. Vankina ollut kardinaali Kozlowiecki oli saanut rakentajilta sellaista informaatiota, että krematoriossa oli neljä desinfiointikammiota sekä suurempi kammio, joka oli rakennussuunnitelmissa merkitty ”teloituskammioksi”.

Suuremman kammion testaamisesta on myös todistajanlausuntoja; jo mainitut Kozlowiecki ja Kasák puhuvat syksyllä 1943 tehdystä kaasutuskokeesta 20 henkisesti sairaalla. Aiemmin mainittu tohtori Rascher puolestaan pyysi kirjeitse Himmleriltä elokuussa 1942 lupaa testata taistelukaasuja rakenteilla olevassa kammiossa ”käyttäen henkilöitä jotka on joka tapauksessa sinne määrätty”:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?43

Vanki Ludwik Walkowiak kertoo, että rakennustyöt keskeytyivät syyskuun puolivälissä viideksi päiväksi, ja ”tuona aikana viisi ihmistä murhattiin kaasukammiossa, joka ilmeisesti oli siis jo käyttökelpoinen”. Syyskuussa 1942 Strassburgin anatomisessa instituutissa taistelukaasujen vaikutuksia eläviin organismeihin tutkinut professori Hirt sai viiden ihmisen sydän- ja keuhkopreparaatit Dachausta. Leirillä työskennellyt tohtori Frantisek Bláha kertoi 3.5.1945, että Rascher oli 1944 määrännyt hänet suorittamaan tutkimuksen kokeen uhreille, jotka makasivat suuremmassa kammiossa.

Kaikki nuo mainitut viisi krematorioon rakennettua huonetta ovat säilyneet. Tältä näyttää nykyään desinfiointikammioitten sisäänkäynti:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?27

Kaasukammioksi kuvatussa huoneessa näytti tältä, kun liittoutuneet saapuivat leirille:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?24

Pienemmissä kammioissa ei ole minkäänlaista tuuletusjärjestelmää, isommassa puolestaan katolle johtavat tuuletusaukot:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?32

Suurempi kammio oli varustettu peseytymistilasta kertovalla kyltillä, joskaan kammion suihkut eivät olleet toimintakelpoisia:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?36

Suuremmassa kammiossa oli myös tämänkaltaiset ulkoa avattavat ja suljettavat luukut:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?38

Sisältäpäin nämä luukut oli suojattu ristikolla:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?41

Kammion edessä oli mitä ilmeisimmin myös eräänlainen katseilta suojaava aitaus:

http://www.holocaust-history.org/dachau-gas-chambers/photo.cgi?42

Jos kohta liittoutuneet leiriä vapauttaessaan, paljolti huhujen vieminä ja mitä ilmeisimmin myös leirin rakenteen ja kauhistuttavien olosuhteiden johdosta, päätyivät siihen tulokseen että Dachaun leirin kammio toimi massateloituskammiona, siitä ei pätevää todistetta ole olemassa. Amerikkalaissotilaan kirje kesältä 1945 kuvaa leirin aiheuttamaa järkytystä:

http://www.history.ucsb.edu/faculty/marcuse/dachau/visits/459brud/index.html

Samaa järkytystä kuvastavat myös muiden vapauttamisessa mukana olleiden kertomukset, sekä ensimmäiset lehtijutut aiheesta:

http://www.45thinfantrydivision.com/index14.htm

Tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että kammiota testattiin muutamaan otteeseen, mutta laajemmasta käytöstä ei ole varmuutta. Tämän totesivat myös sekä Nürnbergin oikeusistuin, että myös myöhemmät Dachau-oikeudenkäynnit. Myöskään leirin SS ei missään yhteydessä väittänyt tai myöntänyt kuulusteluissa että kammiota olisi käytetty massateloituksiin.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Raportti Lodzin ghetosta: juutalaiskuljetukset

Lisäyksenä aiempaan Warthegauta ja Chelmnoa koskevaan dokumentaatioon voinemme liittää tähän otteita saksalaisesta raportista Lodzista kesältä 1942. Raportti vahvistaa aiemmin esitettyjen raporttien mittaluokan, vaikkakin se käsittelee ainoastaan Lodzia (Litzmannstadt) ja sitä välittömästi ympäröiviä alueita.

Staatspolizeistelle Litzmannstadt, 9.6.1942;:

”Juutalaisuutta koskien oli valtiollisen poliisin tehtävänä Gauleiterin ohjeiden mukaan pystyttää piirighetto [Gaughetto]. Gauleiterin ohjeiden mukaan kaikki työkyvyttömät juutalaiset tuli evakuoida ja työkykyiset koota Litzmannstadtin ghettoon. Täältä osoitetaan suuri määrä juutalaisia piirin alueelle eri tehtäviin (Rautateiden ja maanteiden rakennus) ja työn päättyessä palautetaan jälleen ghettoon. Ghettoon jäävät työskentelevät siellä tauotta.
[--]
Piirighettoa rakennettaessa osoittautui välttämättömäksi tehdä tilaa sisään muuttaville juutalaisille. Tämän vuoksi evakuoitiin ghetosta suuri määrä työkyvyttömiä juutalaisia ja luovutettiin Sonderkommandolle. Puolan juutalaisista siirrettiin 16. tammikuuta 1942 alkaen yhteensä 44 152. Vanhan valtakunnan alueelta, Ostmarkista ja Böömin ja Määrin alueelta lokakuussa 1941 täkäläiseen ghettoon siirretyistä 19 848 juutalaisesta evakuoitiin 10 993, joten tällä hetkellä on ghettoon tehty tilaa noin 55 000 juutalaiselle.
[--]
Lisäksi ryhdyttiin myös ympäröivien alueiden [Landkreise] evakuointiin. Lentschützista evakuoitiin noin 9000 juutalaista. Jäljellä on enää Ozorkowissa 1000, joita tarvitaan siellä kipeästi Wehrmachtin tehtävissä. Lentschütz on siten periaatteessa juutalaisvapaa. Sitä seuraavissa alueiden puhdistuksissa otettiin Litzmannstadtin alue hyökkäyksen kohteeksi. Tällä alueella oli juutalaisia enää Löwenstadtissa ja Strickaussa. Välttämättömyyden pakosta joitakin juutalaisia siirrettiin Strickausta Löwenstadtiin. Jäljellä olevista Löwenstadtin gheton juutalaisista, noin 6000, evakuoitiin noin 3000 työkyvytöntä, ja loppuosa, joka koostuu ammattityöläisistä, evakuoitiin täkäläiseen ghettoon ja on jo asetettu työhön. Tämän hetkisen alueiden puhdistuksen lopuksi puhdistettiin Pabianicen kaupunki juutalaisista. Sieltä evakuoitiin 3200 juutalaista, loput 4000 siirrettiin täkäläiseen ghettoon.”


Raportissa kerrotut luvut vahvistaa Lodzin ghettohallinnon luvut, joiden mukaan siirrot ghetosta jakaantuivat alkuvuonna 1942 seuraavasti:

Tammikuu 10003
Helmikuu 7025
Maaliskuu 24695
Huhtikuu 2353
Toukokuu 10914

Yhteensä 54 900.

Nämä luvut vahvistaa osin myös rautatieviranomaisten (Reichsverkehrsamt) tiedot jonka mukaan toukokuussa maaliskuussa kuljetettiin Lodzista Warthbrückeniin (pl. Kolo) 24 766 juutalaista ja huhtikuussa 2350. Toukokuulle rautatieviranomaiset ilmoittavat määräksi 10 993. Toukokuun kuljetukset näyttäisivät siten koostuvan pelkästään ulkomaalaisista juutalaisista.

Kolo sijaitsee noin 10 km Chelmnosta, johon ei suoraa rautatieyhteyttä ole, vaan todistajien mukaan kuljetukset tapahtuivat siitä eteenpäin kuorma-autoilla ja myöhemmin kapearaiteisella rautatieyhteydellä.

Lodzin raportti kesältä vahvistaa myös todistajien esittämät tiedot siitä, että Lodzin ghetosta aloitettiin kuljetukset Chelmnoon tammikuun puolivälissä. Sitä ennen juutalaisia oli saapunut mm. Kolosta, Bugajsta ja Izbicasta. Lisäksi suuri joukko romaneja, arvioiden mukaan noin 5000, vietiin Chelmnoon alkuvuoden aikana.

maanantai 3. elokuuta 2009

Poliisiyksiköt ja juutalaisoperaatiot

Juutalaisoperaatioihin vallatuilla alueilla osallistui SS:n erityiskomennuskuntien lisäksi myös lukuisia poliisiyksiköitä. Esimerkiksi poliisirykmentti ”Mitte” toimi everstiluutnantti Max Montuan johdolla osana sekä partisaanienvastaisia operaatioita, että otti osaa myös selkeästi pelkästään juutalaisväestön hävittämiseksi toteutettuihin operaatioihin. Rykmentti kuului järjestyspoliisin (Ordnungspolizei) alaisuuteen. SS prikaatien tavoin poliisiyksiköt toimivat alueen ylimmän SS- ja poliisijohtajan (HSSPF) komennon mukaan, jona kesästä 1941 alkaen toimi keskisen armeijaryhmän alueella Erich von dem Bach-Zelewski.

Antopolin kaupunki sijaitsee Polesiassa, nykyisen Valko-Venäjän alueella, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle. Sodan alussa NL valloitti alueen, ja saksalaiset saapuivat kesällä 1941. ”Puhdistusoperaatiot” alkoivat jokseenkin välittömästi, ja niissä oli mukana myös poliisyksiköitä, kuten alla siteerattu dokumenttikin todentaa.

””8./III./Pol. –Rgt. Mitte” 30.8.1941

Poliisi-Pataljoona 332:lle

Koskien: Erityisoperaatio [Sonderaktion] Antopolissa

Erityisoperaatiossa, juutalaisten ampumisessa [Erschiessung von Juden] 28.8.1941 käskettiin 8. komppania Antopoliin. Määräyksen mukaan tuli juutalaisten saapua koontipaikalle, mutta vaatimusta noudatti vain pieni osa. Siten täytyi juutalaiset etsiä ja tuoda koontipaikalle. Juutalaiset olivat piiloutuneet heinien ja olkien alle talleissa ja aitoissa, useihin heinälatoihin, ja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Siten heitä täytyi etsiä pitkään, heidän etsintänsä ja kiinniottamisensa työllisti useita tunteja. Voimakas sade, joka alkoi iltapäivällä, vaikeutti etsintöjä suuresti.
Kaikkiaan vangittiin 264 juutalaista, joista 257 ammuttiin.
Juutalaisten lisäksi ammuttiin 3 kommunistista toimitsijaa, jotka tavoitettiin yöllä varastelemassa ja otettiin kiinni apupoliisin toimesta.
Operaatio sujui kitkattomasti.”

[NARA, RG-48.004M, Reel 2, Polizeiregiment Mitte. Pol. Bat. 322. A-II. 14.6.1941– 16.12. 1941]