maanantai 30. marraskuuta 2009

Goebbels ja vastapropaganda

Liittoutuneet julkaisivat joulukuussa 1942 ensi kertaa laajamittaisesti tietoja käynnissä olevasta juutalaisten joukkosurmasta. Saksan propagandavastaavien reaktio on monin tavoin mielenkiintoinen, ja heijastelee myös nykyisten holokaustin kiistäjien tapoja suhtautua asiaan. Goebbelsin päiväkirjamerkinnät ovat tässä yhteydessä erityisen huomionarvoisia.

Liittoutuneitten raportin julkaisun jälkeen, joulukuun 9. kirjoitti Goebbels että liittoutuneitten propaganda ei saa estää juutalaiskysymyksen ratkaisua:

"Juutalaiset kautta maailman mobilisoituvat meitä vastaan. He raportoivat kauhistuttavista julmuuksista joita väitetysti kohdistamme juutalaista rotua vastaan Puolassa [--] Nämä raportit ja varoitukset eivät voi estää meitä toimeenpanemasta radikaalia ratkaisua juutalaiskysymykselle. [--] Euroopan juutalaisilla on tuskin koskaan enää mitään erityistä raportoitavaa"

Joulukuun 12. Goebbels jatkoi teemasta ja pohti soveliasta reagointia siihen, kuitenkin sivuuttamalla mahdollisuuden kiistää uutisoinnin tiedot tykkänään:

"Julmuuspropaganda Puolasta ja juutalaiskysymyksestä on saavuttamassa valtavat mittasuhteet toisella puolen. Pelkään että ajan mittaan emme voi hallita asiaa vaikenemalla. Meillä täytyy olla jonkinlainen vastaus [--] Parasta on käydä hyökkäykseen ja puhua englantilaisten julmuuksista Intiassa tai Lähi-idässä. Ehkäpä se saa englantilaiset vaikenemaan. Joka tapauksessa, tehdessämme niin me vaihdamme aihetta ja nostamme esiin uuden asian"

14. joulukuuta Goebbels oli vakuuttunut myös läntisten piirien haluavan tosiasiassa juutalaisten tuhoa, mutta olevan juutalaisen lehdistön vietävissä. Goebbels siis jokseenkin selkeästi myöntää länsilehdistön tietojen oikeellisuuden:

"Englantilaiset ja amerikkalaiset ovat tyytyväisiä että puhdistamme juutalaisen roskajoukon. Mutta juutalaiset painostavat brittiläistä ja amerikkalaista lehdistöä. Me emme halua mennä tähän aiheeseen lainkaan julkisesti. Paremminkin, olen määrännyt että aloitamme propagandakampanjan englantilaisia vastaan koskien heidän siirtomaaväestönsä kohtelua [--] Toivon että tälla tavoin voimme onnistua saamaan englantilaiset vastaamaan hyökkäyksiimme. Sitten emme ole vain puolustaja vaan hyökkääjä"

Samassa yhteydessä Goebbels jatkoi juutalaisten kohtelun perustelua: "Juutalainen rotu valmisteli tätä sotaa. Se on kaiken maailmaa kohdannen onnettomuuden henkinen juuri. Juutalaisten täytyy maksaa rikoksistaa juutalaisen rodun häviämisellä Euroopasta ja kenties koko maailmasta, kuten Führer profetoi puheessaan valtiopäiville"

Goebbelsin taktiikkana oli luoda "yleinen hulabaloo julmuuksista, mikä on paras tapamme päästä eroon kiusallisesta juutalaiskysymyksestä. Asiat täytyy järjestää niin että jokainen osapuoli syyttää toista julmuuksista. Yleinen hulabaloo päättyy lopulta koko aiheen katoamiseen agendalta." Taktiikkana oli siis relativisoida kaikki väkivallanteot ja hämärtää siten juutalaiskysymyksen keskeinen rooli Saksan politiikassa ja asettaa kysymyksen ratkaisun käytännön toimeenpano yhdeksi väkivallanteoksi muiden rinnalle.

Huomionarvoista lienee myös, että rinnan Goebbelsin propagandapyrkimysten kanssa Himmler pyysi samoihin aikoihin tilastotieteilijä Korherria laatimaan raportin juutalaisten emigraatiosta ja siirroista itään, raporttia jota hän kuvaili myöhemmin kelvolliseksi hämäystarkoituksiin. Kuten myöhemmin on tultu tietämään, evakuointi itään oli useimmissa tapauksissa peitetermi juutalaisten massasurmaamisille.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Kaasukammiot ja kaasutukset: evoluutio

Tuhoamisleirien kaasukammioiden syntyhistoria on suhteellisen monipolvinen. Leirien joukkotuhontavälineistö juontaa juurensa niin sanotusta eutanasiaohjelmasta, tunnettu myös nimellä T4 sen pääkonttorin Tiergartenstrasse 4:n mukaan.

Eutanasiaohjelman puitteissa surmattiin jo 1930-luvun aikana "ei toivottua" kansalaisainesta, väestöä joiden katsottiin olevan painolastina tavallisille veronmaksajille. Tällaisia olivat esimerkiksi mielisairaat ja vammaiset. Ensimmäiset surmat tehtiin nälkäkuurin avulla, jossa laitoksiin suljetuille tarjottiin aste asteelta supistuvaa dieettiä tämän johtaessa lopulta nälkäkuolemaan.

1939 Hitler valtuutti kansliansa johtavat lääkärit nopeuttamaan toimia, odotettu sodan syttyminen oli ilmeinen syy tähän "resurssisäästöön". Ylimääräisiä suita ei tarvittu. Potilaita surmattiin dieettimenetelmän ohella myös ruiskeilla, antamalla yliannos barbituraattja. Valmiste oli nimeltään Luminal.

Kaasulla surmaamista kokeiltiin ensimmäisen kerran tammikussa 1940 Berliinin lähistöllä Brandenburgissa sijaitsevassa entisessä vankilassa. Rikosteknisen instituutin työntekijät olivat aluksi sopivaa metodia etsiessään tehneet kokeita muun muassa rotilla, ja todenneet hiilimonoksidin sopivimmaksi tavaksi surmaamiseen. SS-oberscharführer August Becker Führerin kansliasta nouti BASF:n tehtaalta kaasusylinterit ja 15-20 alastonta miestä suljettiin vankilassa RSHA:n teknikoiden rakentamaan kammioon. Kammioon johdettu puhdas hiilimonodksidi surmasi potilaat parissa minuutissa.

Koetta tarkkaili iso joukko asiantuntijoita, muun muassa Christian Wirth ja Imfried Eberl, joista ensinmainittu toimi myöhemmin sekä Belzecin komendanttina että Aktion Reinard -leirien tarkastajana Eberln toimiessa Treblinkan komendanttina 1942. Seuraavien viikkojen aikana Becker kiersi eri instituutteja kertomassa miten operaatio oli sujunut ja millaisia laitteita kaasutuksen toteutuksessa muualla tarvittaisiin. Kaasukammioita rakennettiin kuuteen eri instituuttiin Saksan alueella.

Hiilomonoksidi joka oli säilötty pulloihin toimi surmaamisvälineenä myös sodan alun jälkeen Puolassa, kun Pommerin alueen instituutteja tyhjennettiin potilaista. Tällöin kaasu ohjattiin konttiauton takaosaan jonne potilaat oli suljettu.

Operaatio Barbarossan alettua erilaiset kokeilut laajenivat. Eutanasialaitosten jouduttua lopettamaan toimintansa julkisen kohun vuoksi - muun muassa lukuisat kirkon edustajat protestoivat sitä vastaan julkisesti - ryhdyttiin keskitysleirien työkyvyttömiä vankeja ohjaamaan noihin instituutteihin, ja yksittäisissä tapauksissa ryhdyttiin kokeilemaan kaasulla surmaamista myös leirien omissa tiloissa. Auschwitzissa tämä tapahtui ensi kerran leirin parakin numero 11 kellarissa Zyklon-b - nimisen hyönteismyrkyn avulla. Auschwitzin kalenterin mukaan - Danuta Czechin kokoama teos - tämä tapahtui 3. syyskuuta 1941.

Pulloihin säilötty hiilimonoksidi oli kuljetettava suhteellisen pitkien matkojen taakse mikäli sitä aiottiin käyttää kaikkialla Saksan valtaamilla alueilla ja se oli myös ilmeisen kallis tuote, joten rikostekninen instituutti ryhtyi kesän 1941 aikana kokeilemaan myös toisenlaisia menetelmiä. Tällöin kyseeseen tuli moottorin pakokaasu.

Syyskuun aluassa SS-Brigadeführer Artur Neben johdolla surmattiin useita mielisairaalapotilaita Minskin lähellä Mogilevissa. Operaatioon käytettiin kahta autoa, Adler -henkilöautoa sekä kuorma-autoa. Rekisterikilpien perusteella autot olivat poliisin omistamia. Niiden pakokaasut johdettiin eristettyyn huoneeseen potilaitten surmaamiseksi. Tapauksesta on paitsi osallisten kuvauksia - mukana oli myös eutanasiaohjelman puitteissa kaasutuksia suunnitellut ja rottakokeita Beckerin kanssa tehnyt Albert Widmann, joka myös toimitti kaasutukseen tarvittavat putket Minskiin - filmi, jossa näemme kaasutukseen käytetyt autot sekä huoneeseen johtavat putket ja joitakin potilaita. Kyseinen filmi löytyi sodan jälkeen Neben asunnosta Berliinissä. Filmiä esiteltiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä:

http://resources.ushmm.org/film/display/main.php?search=advanced&dquery=Keyword%28s%29%3A+Auschwitz%2C+Digitized%3A+Yes&cache_file=uia_LvuYJe&total_recs=31&page_len=25&page=1&rec=24&file_num=2151

Pakokaasujen johtaminen auton lastitilaan oli myöhemmin käytössä surmaamismenetelmänä muun muassa Chelmnon tuhoamisleirillä sekä idässä toimineissa kaaasuvaunuissa.

Aktion Reinhard - leireillä (Belzec, Sobibor, Treblinka), joiden työntekijöistä suuri osa tuli eutanasialaitoksista ja joiden palkat myös maksettiin kyseisen ohjelman puitteissa, surmaaminen toteutettiin paikan päälle rakennetuissa kammioissa joihin johdettiin moottorin pakokaasuja. Moottorit asentaneiden henkilöitten mukaan moottorina oli suuri bensiinimoottori.

Ensimmäisenä rakennetussa Belzecin leirissä kuitenkin kokeiltiin myös Zyklon-b:llä ja pullotetulla hiilimonoksidilla, lopulta kuitenkin päädyttiin moottorin pakokaasuilla surmaamiseen. Moottoreiden asentamisvaiheessa kemisti vielä tarkisti että laitteen tuottama kaasu on riittävää surmaamiseen. Todistajanlausuntojen perusteella voidaan kuitenkin todeta että uhrit eivät noissa kaasukammioissa kuolleet hiilimonoksidiin eli häkämyrkytykseen vaan tukehtumalla. Tästä kertoo lukuisien todistajien kuvaamat ihonvärimuutokset: todistajien mukaan uhrien iho ja erityisesti nenän- ja sormenpäät näyttivät sinertäviltä. Puhtaalla hiilimonoksidilla surmattaessa iho näyttäisi useimmissa tapauksissa vaaleanpunaiselta, kuten totesi myös KTI:n kemisti Leiding Sachsenhausenin koekaasutuksesta 1941.

Zyklon-b -kaasu toimi surmaamisvälineenä myöhemmissä Auschwitzin ja Birkenaun kaasutuksissa, sekä myös Stutthofin, Ravensbrückin, Sachsenhausenin ja Mauthausenin kaasukammioissa. Majdanekissa, virallisesti KZ Lublin, käytettiin ilmeisesti sekä pullotettua hiilimonoksidia että Zyklon-b:tä. Sachsenhausenissa kokeiltiin myös kaasuvaunuja 1941. Yksittäisiä Zyklon-b kaasulla surmaamisia tapahtui myös tilapäisissä kaasukammioissa Neuengammessa ja Gusenin parakeissa, ja syaanivetyä hyödynnettiin ilmeisesti myös Struthofin/Natzweilerin leirin kaasutuksessa vuonna 1943.

http://holokausti.blogspot.com/2009/07/kaasutuksen-uhri-menachim-taffell.html

Saksan valtakunnan alueella toteutetuissa kaasutuksissa kyse oli lähinnä työkyvyttömien leirivankien eliminoinnista, ja kaasutukset olivat mittakaavaltaan suhteellisen pieniä, korkeintaan joitakin satoja kerrallaan. Auschwitzissa kaasukammioitten käyttö lopetettiin syksyllä 1944 "juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun" samalla päättyessä. Sodan viimekuukausien kaasutukset muun muassa Mauthausenissa kytkeytyvätkin lähinnä leirien evakuointiin ja vaarallisten vankien eliminointiin. Viimeiset kaasutukset Mauthausenissa, ja ilmeisesti koko kolmannsessa valtakunnassa, tehtiin huhtikuussa 1945.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Babi Jar

Babi Jar on rotko Kiovan kaupungin laitamilla, ja eräs toisen maailmansodan tunnetuimman joukkomurhan tekopaikka. Tapahtumista tuolla paikalla syyskuussa 1941 on lukuisia silminnäkijätodistuksia, sekä tekijöiden että uhrien tai sivustaseuraajien puolelta. Babi Jarista on verkossakin runsaasti aineistoa, joten en ryhdy itse tapahtumia sen suuremmin kertaamaan vaan käyn tässä esittelynomaisesti vain lyhyesti läpi sitä aineistoa jota tapahtumiin liittyen on minun tietoni mukaan saatavilla.

Sodan jälkeen useat surmatöihin osallistuneet saksalaiset todistivat useissa eri oikeudenistunnoissa tapahtumista. Muutamaa näistä kertomuksista on siteerattu tällä sivustolla: http://www.deathcamps.org/occupation/babijarstatements.html

Oikeus Darmstadtissa 29.11.1968 lausui tuomiossaan muun muassa seuraavaa uhriluvuista todistajien ja syytettyjen kertoman perusteella:

"Syytetty Con., joka piti sotapäiväkirjaa, muisti uskottavasti että koskien rekisteröintiä hänelle annettiin ensimmäiselle päivälle luku mittaluokkaa 22 000, ja 10 000 toiselle päivälle; näitä lukuja hän piti oikeina, perustuen hänen tiedusteluihinsa tapahtumista niiden täsmällisen kirjaamisen vuoksi. Syytetty Pfa. myös uskottavasti vahvisti että luku 33 000 oli mainittu. Syytetty Häf., sen jälkeen kun hänet oli vapauduttuaan osastosta vielä palannut Kiovaan Rownosta lokakuun alussa [--] oli huomannut, ollessaan jälleen teloitusalueella, että yksittäisiä ampumisia oli käynnissä edelleen, ja kysyttäessä hänelle annettiin tiedoksi noin 35 000 uhria. Luvun 34 000 oli kuullut myös todistaja Fro., joka tuolloin toimi sotilas-hallinnollisena asiantuntijana 454:ssä turvallisuusdivisioonassa [--]."

Kuudennen armeijan propagandakomppanian numero 637 valokuvaaja Johannes Hähle myös valokuvasi uhrien kokoontumista ja myös ampumisen jälkiselvittelyä vaatteiden kokoomisineen ja hautojen peittämisineen. Kuvia löytyy tältä verkkosivustolta: http://actionreinhardcamps.org/occupation/byalbum/list00.html

Suhteellisen äskettäin on laajemmin julkaistu myös saksalaisupseerien keskusteluja, joita britit tallensivat salaa upseerien pidätyskeskuksessa. Babi Jariin viittaavat muun muassa kenraaliluutnantti Elfeldt ja kenraaliluutnantti Heim keskustelussaan kesällä 1944:

http://www.fpp.co.uk/Himmler/interrogations/CSDIC/GRGG221.html

"Elfeldt: Kun olimme Kiovan alueella, pioneerijoukkojeni komentaja palasi kauhistuneena ... puhuen, se oli pioneeripataljoonan komentaja siis - ja tällä pataljoonalla oli tehtävänään...räjäyttää se, siellä oli 32 000 juutalaista, mukaanlukien naisia ja lapsia."

Elfeldt viittaa selkeästi Babi Jarin operaation jälkihoitoon, jossa pioneeripataljoona rajäytti kaivannon reunoja ruumiiden peittämiseksi.

Babi jarin operaatiosta on myös runsaasti aikalaisdokumentteja. Useat Einsatzgruppe-raportit mainitsevat operaation; raportissa 97 mainitaan suunnitellun rangaistustoimia ja noin 50 000 surmaamista, 101 kertoo surmatun 33,771 juutalaista, 106 kertoo luvun 35 000, 111 mainitsee syyskuisen operaation erikseen muiden ohessa ja kertoo Sonderkommando 4a:n päässeen kaikkiaan jo 50 000 surmattuun. Vielä raportti nro 128 marraskuulta mainitsee kyseisen operaation ja yli 30 000 teloitettua. Samoin SD:n ja turvallisuuspoliisin kuukausittainen koontiraportti, Tätigkeits und Lageberichte 6, mainitsee uhriluvun 33 771.

Lisäksi propagandakomppania 637 valmisti sotapäiväkirjansa mukaan syyskuussa valokuvaamisen ohella myös 2000 plakaattia joissa määrättiin juutalaiset saapumaan määrätylle kokoontumispaikalle.

Hans Koch, 454:n turvallisuusdivisioonan tiedustelu-upseeri, mainitsi salaisessa raportissaan että "rangaistuksena sabotaasista 29-30 syyskuuta kaupungin juutalaiset tuhottiin, kaikkiaan noin 35 000 henkeä. puolet heistä naisia."

Ulkoministeriössä alivaltiosihteeri Luther kirjoitti yhteenvedon raporteista, mainitsen että 33 000 juutalaista Kiovassa, 3000 Vitebskissä ja ainakin 5000 Dneprin itäpuolella on ammuttu. Valtiosihteeri Weizsäcker merkitsi nimikirjaimensa raporttiin sen laadintapäivänä.

Vielä voidaan mainita vaikkapa Sonderführer E. Kummingin raportti joulukuulta 1941, jossa hän raportoi OKH:n osastolle IIc että koko Ukrainan juutalaisväestö aiotaan tuhota ja että "Kiovassa noin 42 000-45 000 (arviot vaihtelevat) on uudelleenasutuksen varjolla siirretty, ja vaatteiden ottamisen jälkeen heidät on ammuttu suuressa kaivannossa".

Kun tuossa aiemminkin tuli käsiteltyä Wehrmachtin sotilaiden kirjeitä, laitetaanpa nyt tähänkin vielä lopetukseksi yksi esimerkki Kiovan taisteluita ja jälkiselvittelyjä koskien. Jalkaväkidivisioona nro 296. korpraali Ludwig B. kuvasi kirjeessään syyskuun lopulla seuraavasti: "Kiovassa esimerkiksi on miinojen räjähdyksiä toisensa jälkeen. Kaupunki palaa jo kahdeksatta päivää, kaiken tekivät juutalaiset. Siksi kaikki 14-60 vuotta vanhat juutalaismiehet on ammuttu, ja myös naiset tullaan ampumaan jos se ei lopu."

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Wehrmacht: kirjeitä kotiin

Häviävän pieni osa Wehrmachtin sotilaiden kirjeistä käsittelee juutalaiskysymystä. Tämä kertoo selkeästi roolijaosta rintamalla: Wehrmachtin "päätoimiala" oli toisaalla, ja suurin osa sotilaista ei osallistunut omalla panoksellaan juutalaisten tuhoamiseen, nämä tehtävät olivat lähes poikkeuksetta erikoiskomennuskuntien vastuulla. Mutta sivustaseuraajina ja asenneilmaston tulkkeina Wehrmachtin sotilaatkin viittasivat ajoittain juutalaisoperaatioihin. Muutama esimerkki kirjeenvaihdosta valottaa tätä aihepiiriä.

Asenneilmapiirissä voi havaita selkeän muutoksen talven 1942 aikana. Tappion alkaessa häämöttää mahdollisuutena myös rivisotilaiden odotushorisontissa etsittiin tilanteeseen syyllisiä erityisesti sieltä minne kolmannessa valtakunnassa oli tavattu osoittaa: juutalaisista. Kuitenkin jo suhteellisen varhaisessakin vaiheessa näyttäisi myös Wehrmachtin sotilaiden parissa ilmenevän tuntoja, joiden mukaan juutalaiset olivat sodan syy ja samalla heidän "poistamisensa" sen ratkaisu:

"Kun olin vielä syömässä illallista, ihmiset puhuivat juutalaiskysymyksestä kenraalikuvernementissä ja muualla maailmassa; minusta oli mielenkiintoista kuunnella sellaista keskustelua. Hämmästyksekseni kaikki olivat lopulta yksimielisiä siitä että juutalaisten täytyy hävitä maailmasta kokonaan. [--] Kaikki juutalaiset tulisi potkaista pois, tai hoidella - sitten asiat näyttäisivät erilaiselta maailmassa"

- Sotamies Wilhelm H, rakennuspataljoona 46:n päämaja, 28.5.1941


Propagandan vaikutukset näkyivät selkeästi jo operaatio Barbarossan alkuvaiheessa: sotilaat samaistivat bolsevikkien teot juutalaisuuteen, ja hyvinkin arkaistiset uskomukset juutalaisista nostivat päätään. Sotilaiden edetessä Neuvostoliittoon joutuivat he todistamaan useaan otteeseen NKVD:n järjestämien joukkomurhien jälkiä, muun muassa jo aiemmin tässä blogissa käsitellyssä Zloczovissa. Nämä kokemukset sulautuivat muun muassa Der Stürmerin tarjoilemaan propagandistiseen kuvastoon:

"On yksinkertaisesti mahdotonta kuvata mitä olemme saaneet kokea. Kaikkein saatanallisin ja rikollisin järjestelmä ikinä on juutalainen järjestelmä tässä "neuvostoparatiisissa". Olemme todistaneet rodullisia murhia Lvovissa ja Zloczovissa, ja itse viimeistä yksityiskohtaa myöten Tarnopolissa ja muualla - sanoinkuvaamatonta. Koska puhun sujuvaa venäjää [--] olen voinut tehdä tarkkoja havaintoja: näiden kaikkien rikosten johtajina ovat olleet juutalaiset, Tarnopolissa erityisesti juutalaislääkärit, kirurgit jotka leikkelevät ihmisiä rotumurhien aikana. En koskaan unohda ihmisten vihaa. Siellä me onnistuimme estämään useimmat niistä - saavuimme liian nopeasti!! - vaikka olemme saaneet tämän oppitunnin me, mieheni ja minä - olemme kiitollisia Stürmerille. Sillä meitä kiinnostaa miten juutalaiskysymys katoaa hiljalleen maailmasta Saksan ulkopuolella."

- Luutnantti K., tiedusteluyksikkö 44, ensimmäinen komppania, 13.2.1942.


Tarnopolissa nähty oli ilmeisesti aiheuttanut melkoisen shokin saksalaissotilaille, sillä edellä siteerattu kirje on kirjoitettu kuukausia tapahtumien jälkeen. Tarnopol myös toistuu suhteellisen usein muidenkin sotilaiden kuvauksissa.

NKVD:n tietojen mukaan Tarnopolissa surmattiin neuvostojoukkojen vetäytyessä 574 vankia. SD:n raportin mukaan saksalaisten saavuttua paikalle Einsatzgruppe -osastojen sijaan erityisesti Waffen-SS ja Wehrmacht sekä paikalliset asukkaat osallistuivat jälkiselvittelyyn, jonka yhteydessä surmattiin noin 600 juutalaista.

Ensikosketuksen shokista toivuttua tapahtumat muuttuivat arkipäiväisemmiksi; oli jo tiedossa millaisia juutalaiset olivat ja mihin he pystyivät, juutalaiskysymyksen ratkaisustakin tuli osa sotaa ja itsestäänselvyys, sinällään epämiellyttävä mutta välttämätön osa sotaponnistuksia:

"Ensimmäinen asia joka meidän täytyi hoitaa oli hankkiutua eroon juutalaisista. Autoimme SD:n tovereita puhdistamaan paikan juutalaissaastasta. Työ oli nopeasti hoidettu, vaikka se ei ollut helppoa. SD:llä oli määräys hävittää lopullisesti nämä siat, ja se vaatii hermoja, erityisesti koska niitä on niin paljon. Mutta pelkästään jo se asia että toimimme käskystä auttaa pääsemään asian yli, ja työhän on, lopulta, myös myötävaikuttamassa suureen voittoon."

- tullivirkailija Hans B., 9.8.1942 Ogrodzieniec.


Saksalaisten sotatien käännyttyä takaisin kohti Saksaa kohtasivat vetäytyvät joukot uudelleen juutalaisista tyhjennetyt kylät - ja myös joukkohaudat:

"Tässä paikassa oli aikanaan runsaasti juutalaisia, äskettäin meillä oli huono tuuri, olimme naamioimassa aseistusta (istuttamalla puita) ja osuimme joihikin maalla peitettyihin ruumiisiin. Kyllä, täällä voi kokea kaikenlaisia asioita, mutta mikään ei hetkauta meitä vanhoja sotilaita"


- Sotamies Georg C., 2. työpajakomppania 311, 20.5.1944.

Poliisioperaatio, Lomazy 1942

Hampurin piirioikeus käsitteli 1967-1968 juttua jossa syytettyinä oli useita poliisipataljoona 101:n jäseniä. Poliisiyksikkö on myöhemmin tullut kuuluisaksi muiden muassa Daniel Goldhagenin ja Christopher Browningin käsiteltyä sitä tutkimuksissaan teloitusryhmien toiminnasta. Oikeudenkäyntiaineiston nojalla tapahtumat oli mahdollista hahmottaa melkoisen tarkkaan, sillä useat yksikön jäsenet kertoivat tapahtumista laajasti.

Lomazyn pikkukaupunki itäisessä Puolassa, Brestin lähistöllä, joutui saksalaisjoukkojen valtaamaksi heti sodan alkuvaiheessa. Paikkakunnalle perustettiin ghetto 1940, ja ghettoon koottiin myös ympäröivien alueitten juutalaisia. Kesään 1942 mennessä juutalaisväestön määrä olikin jo noin 1700.

Juutalaiskymyksen lopullinen ratkaisu, eli heidän surmaamisensa, oli päässyt kesään 1942 mennessä täyteen vauhtiinsa Puolassa ja tuhoamisleirit toimivat täydellä tahdilla. Kaikkia juutalaisvapaaksi päätetyn Puolan juutalaisia ei kuitenkaan kuljetettu tuhoamisleireille, vaan muun muassa kuljetusongelmien vuoksi pienempiä ja syrjäisempiä paikkauntia puhdistettiin paikan päällä toteutettujen ampumisoperaatioiden kautta. Näin myös Lomazyssa.

Elokuun 18. päivä 1942 poliisipataljoona 101:n toinen komppania komennettiin luutnantti Hartwig Gnaden johdolla Lomazyyn. Kaupungin juutalaiset koottiin paikalliselle urheilukentälle, rakennukset tutkittiin kellareita myöten. Kentällä juutalaiset määrättiin istumaan ryhmiin, miehet ja naiset erikseen. Poliisyksikön jäsen myös valokuvasi tapahtumia:



Kaikkiaan juutalaisia saatiin tuon päivän aikana kootuksi oikeuden mukaan ainakin 800. Mahdollisesti luku on paljon isompikin. Siihen viittaisi muun muassa se että erään joukkojen kokoamista kuvaavan otoksen taakse oli kuvaaja kirjoittanut tekstiksi "Verurteilte Juden. Lomartzie 18. Aug. 42. 1600." [Tuomitut juutalaiset. Lomartzie 18 elokuuta 1942. 1600]



Kentältä juutalaiset vietiin ryhmissä heidän itse kaivamilleen joukkohaudoille. Hauta sijaitsi metsikössä kaupungin laidalla. Kaivannosta on myös säilynyt yksi kuva, jonka taakse kuvaaja on kirjoittanut "juutalaiset valmistamassa joukkohautaa. Lomartczy 18. elokuuta 1942. 1600."



Ampujina toimi aluksi ukrainalaisista koottu, Trawnikissa koulutettu joukko-osasto. SD:n edustajan vaatimuksesta myös poliisiosaston miehet osallistuivat ampumiseen. Uhrit käskettiin makuulle haudan pohjalle ja aluksi ampujat seisoivat itsekin haudassa, mutta haudan täytyttyä ampuivat sen reunalta. Työtä ei vaivauduttu viimeistelemään, joten huonommin ammutut uhrit hukkuivat pohjaveden tulvittua hautaan.

Lomazyn operaatio oli alkanut etujoukon toimesta jo päivää aiemmin ja jatkui ainakin seuraavaan päivään. Ghetto saatiin tuhottua kokonaan. Tiettävästi vain yksi juutalainen, Baruch Berman, onnistui pakenemaan verilöylystä.