torstai 29. heinäkuuta 2010

Holokaustin kiistäminen ja historioitsijat

Holokaustin kiistämistä voi hyvällä syyllä pitää myös eräänlaisena pseudotieteenä. Vaikkakin suurin osa ilmiöstä ja sen piirissä tuotetusta materiaalista koostuukin lähinnä erilaisista antisemiittisistä purkauksista ja ääriliikkeiden ideologisista pamfleteista, ovat jotkut sen piirissä vaikuttaneista henkilöistä pyrkineet myös historiatieteeltä ulkoisesti näyttäviin tuotoksiin. Tällaisissa jossain määrin vakavammin otettavissa yrityksissä, joista voinee viime vuosien keskeisimpänä ja ylivoimaisesti aktiivisimpana kirjoittajana mainita italialaisen Carlo Mattogon, käytetään myös valikoidusti sekä todistajanlausuntoja että arkistolähteitä pyrkimyksessä kiistää historiallisen aineiston osoittama kansanmurha.

Huolimatta pyrkimyksistä ainakin näennäiseen tieteellisyyteen, on holokaustin kiistäminen jotakuinkin täysin sivuutettu akateemisten tutkijoiden taholta. Tämä ei sinällään yllätä, sillä kiistäminen ei täytä historiallisen tutkimuksen vaateita edes lähteidenkäyttönsä osalta. Mitään selkeätä vaihtoehtoista tulkintaa tapahtumainkululle ei myöskään kiistäjien taholta ole kyetty esittämään, vaan on lähinnä keskitytty etsimään aukkoja tai epätäsmällisyyksia jo tehdystä tutkimuksesta.

Mutta miten sitten historioitsijoitten tulisi asiaan reagoida? Holokaustin kiistäminen itsessään on tietysti jollain tapaa kiinnostava tutkimuskohde, mutta kuulunee enemmän politiikantutkimuksen alueelle. Kiistäjien väittämiä on toki pyritty kumoamaan melkoisen laajaltikin, mutta lähinnä harrastelijoiden voimin. Aktiivisin yksittäinen ryhmä lienee Holocaust Controversies -ryhmä, joka koostuu historian harrastajista sekä yhdestä uransa alkuvaiheessa olevasta akateemisesta tutkijasta. Blogissa esitetty kritiikki on herättänyt keskustelua paitsi verkossa pyörivien kiistäjien taholta, myös julkaisutoimintaa harjoittavien, vakavammin otettavien toimijoiden taholta. Tästä esimerkkinä Carlo Mattognon ja blogin jäsenten välillä käydyt debatit (viimeisimmästä mielipiteenvaihdosta ks. Mattognon kommentaari blogin kirjoituksiin "The “Special Treatment” of Registered Auschwitz Inmates" ja Sergey Romanovin vastine "Mattogno's special treatment of evidence continues").

Blogin jäseniin kuuluvan Exeterin yliopiston historioitsijan Nick Terryn ohella kirjoittakunnassa on vieraillut myös krakovalaishistorioitsija Joachim Neander. Hänen ja Mattogon välille kirvonnut debatti kertoo selkeästi eron tieteellisen tutkimuksen ja kiistäjien näkemysten välillä. Neander osoittaa että Mattognon esitys on historiatieteen näkökulmasta kelvoton, koska hän jättää tarkoitushakuisesti omien väitteidensä kanssa ristiriidassa olevan aineiston työnsä ulkopuolelle hyläten kestämättömin perustein myös silminnäkijöiden kertomukset.

Etabloituneiden akateemisten tutkijoiden parissa kommentit holokaustin kiistäjien esityksiin ovat kaikkiaan kuitenkin olleet harvemmassa, liki olemattomia. Poikkeuksen tekevät lähinnä oikeusjuttujen yhteydessä tuotetut tekstit: erityisesti Irvingin oikeudenkäynti Deborah Lipstadtia vastaan tuotti useampiakin historioitsijoitten melko yksityiskohtaisia esityksiä holokaustin kiistämistä vastaan. Irving syytti Lipstadtia herjauksesta tämän väitettyä että Irving ei ole kelvollinen historioitsija, puolustuksekseen Liptadt joutui osoittamaan Irvingin metodien kelvottomuuden ja hänen kustantajansa Penguin kokosi ryhmän asiantuntijoita antamaan asiasta lausuntonsa. Nämä asiantuntijaraportit on luettavissa Holocaust Denial on Trial-sivustolla.

Erityisesti Deborah Lipstadt on esittänyt että kiistäjien kanssa ei tulisi käydä debattia, koska se kohottaisi näiden väitteet tasa-arvoiseen asemaan legitiiminä teoriana:

"Whenever the plans include inviting a denier I categorically decline to appear. As I make clear in these pages the deniers want to be thought of as the "other side." Simply appearing with them on the same stage accords them that status. [--] Refusal to debate the deniers thwarts their desire to enter the conversation as a legitimate point of view." (Lipstadt, Denying Holocaust, 5-6.)

Lipstadt ei esitä kiistäjien julkaisujen kieltämistä, mutta vastapuolella ei ole mitään velvollisuutta myöskään osallistua niiden levittämiseen:

"It is one thing to state that a country allows free speech, as does the United States in its constitution. That gives deniers the right to say what they wish. But it does not obligate newspapers to print letters or columns by deniers. Some student newspapers misunderstood the First Amendment and assumed it obligated them to print this material. It does not." http://www.jcpa.org/phas/phas-11.htm

Tämä Lipstadtin kanta on luonnollisesti ärsyttänyt kiistäjiä. Tosiasia kuitenkin lienee että kiistäjät eivät ole tähän päivään mennessä kyenneet esittämään sellaista teoriaa jolla olisi riittävää tietellistä painoarvoa tullakseen akateemisen debatin osaksi. Kiistäjien yritykset ovat liikkuneet lähinnä sinne ja tänne, ilman erityistä fokusta. Ei ole tiedossa että mikään heidän esittämänsä uusi tulkinta tai edes detalji olisi tullut osaksi akateemista historiankirjoitusta, huolimatta jo vuosikymmeniä jatkuneesta ponnistelusta. Historiaa toki revisoidaan holokaustin osalta jatkuvasti, akateemisen tutkimuksen(kin) puolella. Esimerkiksi Majdanekin leirin uhrien lukumääräarvio on tarkentunut vuosien mittaan Neuvostoliiton tutkijoiden esittämistä miljoonaluvuista alle sataan tuhanteen. Tähän ei kuitenkaan ole mitään osuutta historialliseksi revisionismiksikin itseään kutsuvalla kiistäjäliikkeellä, vaan kyse on leirimuseon omista arkistotietoihin perustuvista tutkimuksista.

Historioitsijoitten tulisikin keskittyä kiistäjien epämääräisten yritysten sijaan tutkimaan holokaustin historiaa entistä tarkemmin ja revisioida historiaa siltä osin kun se tieteellisen tutkimuksen nojalla näyttää olevan välttämätöntä. Paras vastaus kiistäjille on tarkka ja yksityiskohtainen tutkimus.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Holokaustin kiistämisen politiikat

Kansanmurhan voidaan katsoa jo määritelmällisesti olevan poliittisen alaan kuuluva tapahtuma, määrittäähän YK:n asiaa koskeva päätöslauselma nro 260 pyrkimykseksi "jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain". Tunnusmerkkien täyttämiseksi tarvitaan selkeä intentio ja suunnitelmallisuus, mikä jokseenkin väistämättä vaatii taustalleen poliittisten toimijoiden yhteistyötä, ja joidenkin tuhottaviksi aiottujen ryhmien määrittely jo sinänsä on poliittinen teko. Samoin säännöllisesti politikoinnin kohteena on kiista itse määrittelystä, siitä mikä hävitystyö on oikeutettu nimikkeeseen kansanmurha.

Politikoinnin kohteina kansanmurhien osalta ovat olleet jatkuvasti myös niiden erilaiset muistamistavat. Yksi tähän liittyvä ilmiö on kansanmurhien kokonaisvaltainen tai osittainen kiistäminen. Holokausti on tässä vain yksi monien joukossa: niin Armenian kuin aboriginaalienkin kansanmurhalla on omat kiistäjänsä. Voidaan sanoa että aina löytyy taho jolla on joko poliittinen tai muu motiivi kansanmurhan kiistämiseen. Useimmiten syyt ovat poliittisia, ja holokaustin kiistäminen kuuluu ainakin pääosin tähän joukkoon.

Yksi keskeinen elementti holokaustin kiistämisessä on ollut ilmeinen antisemitismi, ja tähän kytkeytyen Israelin, sekä usein myös USA:n vastainen politiikka. Vaikkakin tätä kytköstä voidaan tarkastella tyypillisenä salaliittoteoriana, on kiistäjien argumentaatiossa havaittavissa myös selkeämmin poliittisia aspekteja, etenkin kun huomioidaan maailmanlaajuisen holokausti-tietoisuudenkin lähteneen leviämään suoraan Israeliin kytkeytyvän poliittisen kehityksen myötä.

Hyvin yleisesti holokausti-tietoisuuden katsotaan lähteneen kasvuun eritoten Israelin ja arabimaiden välisten konfliktien myötä, sodat nostivat esiin erityisesti amerikkalaisen juutalaisyhteisön keskuudessa koko kansan häviämisen mahdollisuuden. Esimerkiksi Peter Novickin mukaan tämä hävityksen mahdollisuus nosti huomattavasti kiinnostusta myös aiempiin katastrofeihin. Toisaalta juuri USA:n tuki Israelille nosti esiin myös tähän kytkeytyvän holokaustin kiistämisen: Austin J. App esitti 1973 USA:n tuen Israelille johtuvan "tiedostamattomasta syyllisyydentunnosta", vaikkakin samalla ristiriitaisesti syytti USA:ta osalliseksi holokaustimyytin kehittelyssä.

Kenties eksplisiittisimmin holokaustin kiistämisen kytkee Israel-politiikkaansa ranskalainen Roger Garaudy. Hän, islamiin kääntynyt ex-kommunisti, näkee holokaustin pyrkimyksenä legitimoida Israelin valtion olemassaolo. Kuten itä-blokin maat erityisesti 1960-luvulla, myös Garaudy näkee Hitlerin toimet kolonialismin jatkumossa. Hänen esityksensä mukaan kaasukammiot ja tuhoamisleirit ovat vain tietoinen pyrkimys häivyttää näkyvistä muiden kolonialistien omat rikokset kohottamalla yksi kansanmurha uniikkiin asemaan. Garaudy ei juurikaan pyri esittelemään historiallista todistusaineistoa kansanmurhaa vastaan vaan kiistäminen toimii yhtenä osana hänen anti-sionistista ja Palestiinaa tukevaa agendaansa. Koska suuri joukko palestiinalaisia ja heidän tukijoitaan kiistää Israelin valtion legitimiteetin ja legaalisuuden, ei liene yllättävää että heidän joukoistaan löydämme suuren joukon holokaustin kiistäjiäkin.

Yksi mielenkiintoisimmista "tunnustuksista" tämän holokaustin kiistämisen poliittisen agendan suhteen on ollut Mark Weberin "kääntymys". Weber on entinen holokaustin kiistäjien instituutin (Institute for Historical Review) johtaja ja ollut viime vuosina yksi keskeisimmistä revisionisteista. Viime vuoden alussa Weber kuitenkin myönsi että miljoonia juutalaisia tuhoutui sodan aikana, useiden maiden juutalaisväestö hävisi ja useita pienempiä ja suurempia juutalaisyhteisöjä hävitettiin. Todettuaan revisionismin saavutukset vähäisiksi Weber haluaa kääntää huomion siihen minkä hän kokee kasvavaksi trendiksi, Israelin kritiikkiin. Juutalais-sionistisen vaikutusvallan paljastaminen ei onnistu holokaustin kiistämisen kautta ja nämä kysymykset tulisikin erottaa toisistaan, hänen mukaansa revisionismi on ollut pikemminkin este juutalaisten vaikutusvallan paljastamisessa. Suurin osa revisionisteista on kylläkin irtisanoutunut Weberin näkemyksistä mutta silti hänen todistuksensa valottaa mielenkiintoisella tavalla holokaustin kiistämisen poliittisia tarkoitusperiä.

Saksassa holokaustin kiistäjien argumentaatiossa näkyy jossain määrin laajempi äärioikeistolainen tai uusnatsistinen agenda. Kiistäjien taustalla toimi aina viime vuosikymmeniin asti myös joitakin entisiä natsihallinnon toimijoita; mainittavimpia tapauksia on äärioikeistolaista julkaisutaloa pyörittänyt Helmut Sündermann, joka oli sodan aikana hallituksen lehdistöpäällikkö ja myös valtiopäiväedustaja, sekä Wehrmachtin kenraalimajuri Ernst Otto Remer. Keskeistä saksalaisessa liikkeessä on ollut oikeudenkäyntien kritiikki ja rikosten kokonaisvaltaisen kiistämisen ohella niiden relativointi.

Poliittiselta kannalta kenties kiinnostavinta on holokaustin kiistämisen kytkökset äärioikeistolaisiin puolueisiin. Vaikkakin merkittävimmät äärioikeiston toimijat pyrkivät pidättäytymään erossa ekplisiittisestä holokaustin kiistämisestä, vaikuttaa taustalla myös pyrkimys käyttää kiistämistä politiikan välineenä. Tällöin kohteena näyttäisi olevan erityisesti liberaali ajattelumalli. Ehkäpä selkeimmin tämä tuli ilmi entisen Republikaner-puolueen jäsenen Germar Rudolfin oikeudenkäynnissä, jonka yhteydessä esitettiin hänen kirjoittamansa lausuma, lausuma joka heijastelee hyvin myös äärioikeistolaisten puolueitten ajatusmalleja:

"Holokausti- ja kaasukammiouskomuksen esittäminen saksalaisen ja kansainvälisen politiikan ydinkysymyksenä ei ole vaikeaa. Kaikki sodanjälkeisen politiikan dogmit perustuvat sille - liberalismi, suvaitsevaisuus, parlamentaarinen demokratia, ihmisten tasa-arvo, monikulttuurisuus jne"


Antiliberalismin ja antisionismin voineekin katsoa muodostavan holokaustin kiistämisen poliittisen ytimen. Luonnollisesti motiivit vaihtelevat jonkin verran maittain ja kiistäjien poliittisten taustojenkin mukaan, huomattavaa on että holokaustin kiistäjien keskuudesta löytyy niin äärioikeiston kuin -vasemmistonkin edustajia. Yhtenä erikoisuutena voinee mainita varhemmin Punaisessa armeijakunnassa toimineen Horst Mahlerin siirtyminen äärioikeiston ja holokaustin kiistäjien leiriin. Huomioiden molempien militantin ja antiliberaalin taustan, kytkös ei kuitenkaan kenties ole niinkään yllättävä kuin se aluksi saattaa kuulostaa.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Teloitukset Liepajassa: saksalaisdokumentaatio

Aiemmin käsittelin tässä blogissa teloituksia Libaussa (Liepaja) tekstissäni Teloitusryhmät valokuvissa. Jatkan nyt samasta teemasta Helmut Krausnickin ja Hans-Heinrich Wilhelmin teoksen Die Truppe des Weltanschauungskrieg pohjalta.

Vuonna 1981 julkaistu teos käy yksityiskohtaisesti läpi nimellä Einsatzgruppe tunnettujen joukko-osastojen kokoamista ja toimintaa Puolassa ja Neuvostoliitossa. Krausnick ja Wilhelm esittävät Libauta koskien joitakin kiintoisia dokumentteja, jotka tässä käännän.

Dokumenteista käy selvästi ilmi pyrkimys hävittää alueen juutalaiset täydellisesti. Työkykyiset saivat sotatalouden tarpeisiin lyhyen hengähdystauon, mutta lopulta heidätkin teloitettiin. Mitään erityisiä perusteluita juutalaisten hävittämiselle ei esitetä, ja kuten aiemmin esittelemistäni kuvistakin käy ilmi, teloitetuiksi joutui myös naisia ja lapsia. Joulukuussa saatettiin ilmoittaa Kuurinmaan olevan vapaa juutalaisista.

Suurimman yksittäisen operaation kohdalla eräänlainen perustelu kuitenkin esitetään; joulun alla järjestettiin suuri juutalaisoperaatio (Judenaktion) tuntemattoman tekijän ammuttua Wehrmachtin jäsenen. Jo ennen tuota oli kuitenkin ammuttu satamäärin juutalaisia ja operaatiota valmisteleva tiedonanto jossa määrättiin juutalaiset pysymään kodeissaan oli annettu jo kolme päivää ennen saksalaisen surmaa:



Ensimmäisenä Krausnickin ja Wilhelmin esittelemänä dokumenttina Libaun SS:n- ja poliisin aluejohtajan sotapäiväkirjan merkintöjä ajalta 20.9.1941-23.12.1941 (teoksessa esitetään päiväkirjan merkintöjä pidemmällekin, otan tähän suurimpia juutalaisoperaatioita koskevan osion). Alkuperäinen sotapäiväkirja löytyy Saksan liittotasavallan arkistosta (Bundesarchiv) tunnuksella BA R 70 Sowjetunion/12.

Sivu koskien päiviä 15.-17.12.41 faksimilena Krausnickin ja Wilhelmin teoksesta:



20.9. 1941 SS:n ja poliisin aluejohtajan saapuminen Libauhun. Libaun poliisitoimi alkoi 13.9.41 2/21 Danzigista saapuneen virkailijan voimin.

21.9.1941 Tuhottujen rakennusten ja katujen raivaustöihin otettiin kaikki käytettävissä olevat voimat (juutalaiset).

22.9.1941 61 juutalaisen teloitus (Exekutierung) Libaussa. 1/14 santarmivirkailijan saapuminen koontipaikasta Dresdenissä. Kahden henkilön pidätys sotasatamassa varkauden takia. 67 juutalaisen teloitus Windaussa.

24.9.1941 37 juutalaisen teloitus Libaussa.

25.9.1941 123 juutalaisen teloitus Libaussa. 82 poliittisen vangin (kommunisteja)vangitseminen.

26.9.1941 183 juutalaisen teloitus Windaussa ja 80 poliittisen vangin (juutalaisia ja kommunisteja) pidätys.

29.9.1941 11 kommunistiasunnon etsintä ja 4 pidätystä Libaussa.

30.9.1941 21 juutalaisen teloitus ja 83 poliittisen henkilön vangitseminen Libaussa.

3.10.1941 37 juutalaisen teloitus ja 98 poliittisen henkilön pidätys Libaussa. Turvallisuuspoliisiosaston tekemä ratsia, 3 pidätystä.

4.10.1941 18 juutalaisen ja 2 kommunistin teloitus Libaussa sekä 18 kommunistin pidätys.

8.10.1941 27 kommunistin pidätys sekä 36 juutalaisen teloitus Libaussa. Wehrmachtin osasto joutui kahden latvialaisen hyökkäyksen kohteeksi. Heidät ammuttiin paikan päällä.

11.10.1941 67 juutalaisen ja 6 kommunistin teloitus Windaussa.

16.10.1941 13 venäläistä vankia tuotu Goldingeniin ja toimitettu pakkotyöleirille.

22.10.1941 38 edellispäivänä paenneen venäläisvangin pidätys Frauenburgin luona ja näiden toimitus Libaun keskitysleirille.

24.10.1941 Tuotiin 16 venäläistä vankia ja toimitettiin nämä Libaun keskitysleirille.

30.11.1941 Libaun sokeritehtaalta toimitettiin 8 venäläistä sotavankia Libaun keskusvankilaan työstä kieltäytymisen vuoksi.

1.11.1941 123 juutalaisen teloitus Prekulnissa ja Weinodenissa. Piirit Libau-Land sekä Hasenpoth ovat siten vapaat juutalaisista (Judenfrei).

5.11.1941 Libausta Windauhun ulottuvan rannikkovartion perustaminen latvialaisista poliiseista.

6.11.1941 2 juutalaisen ja 2 kommunistin teloitus Libaussa.

7.11.1941 Päiväoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

8.11.1941 Erityisoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

9.11.1941 Erityisoperaatio liittyen venäläisten lokakuun vallankumoukseen.

10.11.1941 26 kommunistin ja 30 juutalaisen teloitus turvallisuuspoliisin toimesta.

17.11.1941 Talsenissa avasivat mielisairaat teloitettujen kommunistien haudat ja ryöstivät näiden vaatteet. Tekijät otettiin kiinni.

19.11.1941 Entisen Latvian tasavallan itsenäisyyspäivä 18.11.1941 sujui ilman häiriöitä.

24.11.1941 Kenraalikomissaarin tutustumismatka Libauhun. Turvatoimia tiukennettiin.

26.11.1941 Kenraalikomissaarin tutustumismatkan päättyy ja paluu Riikaan.

15.12.1941 15.12.41 ammuttiin Wehrmachtin edustaja sotasatamassa tuntemattoman tekijän toimesta. Juutalaisoperaation alku. Samana päivänä ammuttiin 270 juutalaista sotavankialueella Libaun lähellä olevalla rannalla. Kolmen Wehrmachtin edustajan pidätys, jotka olivat läheisissä suhteissa juutalaisnaisiin.

16.12.1941 Juutalaisoperaatio jatkui. Libaun keskitysleirin siirto Frauenburgiin. 26 juutalaisjärjestöihin kuuluvan pidätys. 425 kg lihaa ja 40 kg läskiä takavarikoitu hintavalvonnan takia.

17.12.1941 Juutalaisoperaation päättyminen. Yhteensä ammuttiin 2746 juutalaista. Kuurinmaa on siten vapaa juutalaisista, poislukien 350 juutalaista käsityöläistä jotka tarvitaan välttämättömiin töihin.

18.12.1941 Alkaen 17.12.41 lomakielto. Terveystilanne on hyvä. Ammustenkulutusta ainoastaan juutalaisoperaatioiden vuoksi. 6000 ammusta.

19.12.1941 Pilkkukuumetta Windaun siviiliväestössä ja Grobinin vankileirillä.

20.12.1941 Libaun puistoalueelta löydettiin Wehrmachtin edustaja kuolleena ampumahaavan vuoksi. Selvitysten perusteella kyseessä itsemurha.

21.12.1941 Santarmiosaston ja turvallisuuspoliisin joulujuhla Libaussa.

23.12.1941 Kolmen varkauteen syyllistyneen sotavangin ampuminen Talsenissa.


Toisena dokumentaationa otteita turvallisuuspoliisin Libaun toimipisteen raporteista, jotka SS-Untersturmführer Kügler lähetti edellisen sotapäiväkirjan pitäjälle, SS:n ja poliisin aluejohtajalle tohtori Dietrichille. Nämäkin dokumentit löytyvät liittotasavallan arkistosta, BA R 70, Sowjetunion/20.

2. lokakuuta 1941:

Libaun vankiloissa olevien poliittisten vankien lukumäärä on 719, näistä keskitys- tai työleireillä 199 [--] Libaussa asuvien, työtehtäviin soveltumattomien vanhojen juutalaisten ja juutalaisnaisten eliminointi on käynnissä. Ajalla 25.9.-2.10.41 on teloitettu 241 Libaun juutalaista asukasta. Samaan aikaan toimeenpantujen pidätysten yhteydessä huolestutti juutalaisten piiristä jälleen kuullut huhut joiden mukaan odotetun englantilaisten ja venäläisten maihinnousun jälkeen juutalaiset tulevat kostamaan. Romanien saatua kiellon asua rannikkoalueella ovat he asettuneet Hasenpothiin ja Goldingeniin. Latvialaisviranomaiset pyytävät apua.

3. marraskuuta 1941:

Libaun vankiloissa istuvien vankien määrä on 692, näistä 266 keskitys- tai vankileireillä. Kertomusaikana (17.10.41 lähtien) on Hasenpothissa ja useilla muilla paikkakunnilla toteutettu juutalaisvastaisia operaatioita. Yhteensä on 712 juutalaista teloitettu, näistä Hasenpothissa 386. Siten on koko tämä piiri vapaa juutalaisista.

3. tammikuuta 1942:

Libaun keskitysleirin siirryttyä Frauenburgiin on täkäläisissä vankiloissa 295 poliittista vankia. Ajanjaksolla 14.-16.12.41 on Libaussa teloitettu 2754 henkilöä, ja näistä 23 kommunisteja ja 2731 juutalaisia. Täällä vielä elävien juutalaisten kokonaisluku voidaan antaa poliisialueiden toimesta seuraavaksi tapahtuvan rekisteröinnin jälkeen. Nämä Libaun juutalaisten teloitukset ovat yhä edelleen puheenaiheena paikallisen väestön keskuudessa. Usein valitellaan juutalaisten kohtaloa, ja on kuultavissa hyvin vähän positiivisia kommentteja juutalaisten hävittämisestä. On levinnyt huhu jonka mukaan teloituksia kuvattiin jotta saataisiin materiaalia jota voitaisiin käyttää latvialaisia poliisiosastoja vastaan. Tämän materiaalin sanotaan todistavan että latvialaiset, eivätkä saksalaiset, olivat teloitusten takana. On odotettavissa että juutalaiskysymyksen hoito aiheuttaa edelleen levottomuutta Libaussa. Libaussa on kolme Wehrmachtin jäsentä pidätetty näiden oltua läheisissä suhteissa juutalaisnaisiin.