torstai 16. joulukuuta 2010

Auschwitzin kaasukammiot: ruumiskellarista kaasukammioksi

Vuoden 1941 mittaan oli käynyt ilmeiseksi, että Auschwitzin keskitysleirin vanha, vuodesta 1940 käytössä ollut krematorio ei ole riittävän tehokas. Syksyn 1941 aikana kuolleisuus oli kasvanut huimasti, erityisesti neuvostosotavankeja kuoli kymmenittäin joka päivä. Tarvittiin siis uusi laitos. Suunnitelmat laadittiin syksyn 1941 aikana, rakennustyöt aloitettiin kesällä 1942, ja käyttöön uudet laitokset otettiin keväällä 1943.

Alkujaan Auschwitzin uusi krematorio oli tarkoitettu sijoitettavaksi pääleirin yhteyteen, vasta helmikuussa 1942 päätettiin se, tuleva Krematorio II, siirtää Birkenauhun (jolloin Birkenauhun alunperin suunniteltu pienemmästä krematoriosta luovuttiin, ks. Bischoffin kirje 30.3.1942). Kesällä 1942 krematorioitten määrää lisättiin, niin että lopulta rakennettiin neljä eri krematoriota massiivisine polttouuneineen. Näissä kaikissa rakennuksissa oli myös kaasukammiot, joina varhemmin oli toiminut vanhan krematorion ruumishuone sekä niin sanotut bunkkerit eli kaksi siihen tarkoitukseen muunnettua taloa.

Missä vaiheessa tehtiin päätös rakentaa myös kaasukammiot krematorioitten yhteyteen ja siis siirtää kaasutukset krematorioitten yhteyteen, on jossain määrin epäselvää. Aiheesta on kaksi tulkintaa: Michael Thad Allen sekä Auschwitzin museo katsovat että jo alusta alkaen oli tarkoitus käyttää krematorioitten tiloja myös kaasutuksiin, Jean-Claude Pressac sekä Robert van Pelt katsovat todisteiden viittavan siihen että kaasukammioista päätettiin vasta myöhemmin. Suunnitelmat paljastuvat dokumenteista, mutta mitään täysin yksiselitteistä tulkintaa niiden pohjalta ei voi tehdä.

Jo kesällä 1942 suunnitteilla olleisiin uusiin krematoriorakennuksiin liitettiin termi Sonderaktion, erityisoperaatio, mikä viitannee niiden käyttöön tilapäisessä kaasukammioissa, ns. bunkkereissa surmattujen juutalaisten polttamiseen (ks. 21.8.1942 kirjattu keskustelumuistio koskien krematorioita). Massiivisen polttouunien lisäkapasiteetin suunnittelu alkoi samanaikaisesti leirillä toteutetun juutalaisten järjestelmällisen tuhoamisen käynnistymisen kanssa, ja samanaikaisesti ns. Aktion Reinhardt-leirien käynnistymisen kanssa. Toisaalta samaan aikaan päätettiin myös leirin laajentamisesta. Suhteessa muiden leirien kapasiteettiin oli Auschwitziin suunniteltu ruumishuoneitten ja polttouunien yhteismäärä silti selkeästi ylimitoitettu, normaaliksi keskitysleiriksi siis.

Aiemmin keväällä krematorion alakerran tuuletusta oli muokattu tehokkaammaksi siinä yhteydessä kun päätettiin sijoituspaikan vaihdosta Birkenauhun. Kesällä 1942 piirustuksiin ilmestyy myös erillinen viemäröinti krematorion alakerran pienemmälle kellarille, jota käytettiin kaasukammiona keväästä 1943 alkaen. Selkeimmät merkit "ruumiskellarin" käytöstä kaasukammiona saatiin kuitenkin vasta syksyn kuluessa, ja alkuvuodesta 1943. Tuolloin poistettiin piirustuksista normaaliin ruumiskellariin kuuluva ruumisluiska, ja vaihdettiin se riisuuntumishuoneeksi kutsuttuun kammioon johtaviksi portaiksi; "ruumiiden" oli siis ilmeisesti tarkoitus kävellä omin jaloin ruumishuoneeseen. Samoin krematorioon toimitettiin kaasutiiviit ovet. Saksalaisdokumenteissa lipsahtelee tuolloin tulevia kaasukammioita koskien ilmauksia "Vergasungskeller", "Gaskeller", "Gaskammer", "Sonderkeller". Yhdessä muistiossa mainitaan myös erityiskäsittely, Sonderbehandlung, krematorion yhteydessä. Termiä käytettiin pääsääntöisesti peiteilmauksena ihmisten surmaamiselle. Mutta jotain merkkejä rikollisesta käyttötarkoituksesta on jo varhemmin, suunnittelun alusta alkaen eli syksyllä 1941.

Pressac viittaa vuonna 1993 julkaistussa teoksessaan Die Krematorien von Auschwitz siihen että poliittisen osaston johtaja Grabner olisi leirin rakennusjohdon mukaan halunnut kellariin kunnollisen ilmastoinnin sen vuoksi ettei halunnut ampua vankeja ruumiiden hajussa. Pienempään kammioon suunniteltiinkin alusta asti sekä koneellinen tuuletus että korvausilman tuonti myös koneellisesti, ja ilmastointikanavat suunniteltiin seinien sisälle muurattavaksi. Suuremmassa kammiossa tällaisia erityissysteemejä ei ollut, eikä tiettävästi missään muussakaan ruumiskellarissa. Ilmastointi oli ilmeisen oleellinen, koska jo ensimmäisissä piirustuksissa kellariin viitataan nimellä B-Keller, eli Belüfteter Keller, ja dokumentaation mukaan SS kantoi erityistä huolta juuri tämän pienemmän kellarin tuuletuksesta kautta koko rakennushistorian. Kanavien muuraus seinien sisään toistuu myös säännöllisesti dokumenteissa.

Krematorio mainitaan myös 1941 rakennusraportissa samassa yhteydessä teloituslaitosten kanssa (Exekutionsanlagen), mikä mahdollisesti viittaa kellarin käyttöön ampumisteloituksissa. Tuohon aikaan varauduttiin eri leireillä niin sanotun komissaarikäskyn toimeenpanoon neuvostoliittolaisten sotavankien teloittamiseksi, ja sitä varten rakennettiin myös erilaisia teloituslaitoksia mm. Sachsenhausenissa, Buchenwaldissa ja Mauthausenissa.

Leirin komendantti Rudolf Höss viittaa muistelmissaan vuoden 1941 kesällä saamaansa käskyyn juutalaisten tuhoamiseksi. Tämä kuitenkaan tuskin pitää paikkaansa sillä tuolloin ei ollut vielä mikään tuhoamisleiri suunnitelmissakaan vaikka tuossa yhteydessä Höss niihin viittaakin, ja ylipäätäänkin Hössin kertomuksen kronologia on jokseenkin epämääräinen. Ajoitusvirhettä käy tarkemmin läpi Karin Orth tässä artikkelissaan:

http://www.werkstattgeschichte.de/werkstatt_site/archiv/WG18_045-057_ORTH_ENDLOESUNG.pdf

Krematorioitten suunnittelija, arkkitehti Walter Dejaco sitävastoin esitti oikeudessa että alkujaan kyse oli tavallisista ruumiskellareista, jotka myöhemmin muutettiin kaasukammioiksi. Myös dokumentaatio viittaa tähän. Pressacin esittämä skenaario jonka mukaan käyttötarkoitus muutettiin vuoden 1942 mittaan, ja että alkujaan toista kellareista oli tarkoitus käyttää teloituksiin ampumalla (kuten käytettiin pääleirin vanhaa krematoriota) vaikuttaa siten todennäköisimmältä kehityskululta.

Lisää aiheesta:

Michael Thad Allen: "The Devil in the Details: The Gas Chambers of Birkenau, October 1941." Holocaust and Genocide Studies, Vol. 16, No 2, Fall 2002.

Dwork, Deborah and Robert Jan Van Pelt. Auschwitz: 1270 to the Present. W.W. Norton & Co., 1996.

Jean-Claude Pressac: Die Krematorien von Auschwitz. Piper Verlag, 1993.

Franciszek Piper: Auschwitz 1940-1945. Central Issues in the History of the Camp. Volume III. Mass Murder.