Holokausti ja siihen käytetyt resurssit

Usein kuulee esitettävän että holokausti ei voi pitää paikkaansa sen vuoksi että siihen olisi kulunut valtava määrä saksalaisen sotatalouden kipeästi tarvitsemia resursseja ja siten sen toimeenpano olisi ollut täysin vastoin kaikkea järkeä. Tämä väittämä ei vastaa kaikilta osin todellisuutta, vaikka epäilemättä holokausti myös söi paljon resursseja (esimerkiksi työvoiman tarve ja juutalaisten hävittäminen olivat ristiriitaisia tavoitteita, ja tämä synnytti kitkaa hallinnossa, kuten olen aiemmin tässä blogissa esittänyt).

Yksi kysymys on juutalaiskuljetuksiin käytetty rautatiekapasiteetti, on esitetty että juutalaiskuljetukset vievät resursseja välttämättömiltä Wehrmachtin kuljetuksilta. Jos sivuutetaan holokaustin kiistäjien esitysten epäloogisuus sen osalta että myös väitetty juutalaisten siirtäminen itään vaatisi kuljetuskapasiteettia, ja itse asiassa vaatisi sitä enemmän kuin kuljetukset Puolaan koska matkakin olisi pidempi mentäessä pidemmälle itään, niin jää kuitenkin kysymys siitä paljonko resursseja sitten kuljetuksiin kului ja aiheuttiko tämä vaikeuksia muissa kuljetuksissa.

Käytettyjen junien määrä on tosiasiassa häviävän pieni suhteessa muuhun liikenteeseen. Artikkelissaan "A Public Enterprise in the Service of Mass Murder: The Deutsche Reichsbahn and the Holocaust" (Holocaust and Genocide Studies 2001 15(1):33-46) Alfred C. Mierzejewski mainitsee että kuljetuksiin tuhoamisleireille käytettiin yhteensä kaikkien sotavuosien aikana noin 2000 junaa. Reichbahnin päivittäinen junaliikenne koostui vuosina 1941-1942 noin 30 000 junasta per päivä, sodan loppupuolella tämä määrä putosi noin 25 000 junaan. Juutalaisten erityisjunia (Sonderzug) oli päivittäin keskimäärin vain vajaa kaksi. Tätä voi verrata myös vaikkapa Hampurin alueen evakuointiin kesällä 1943: siihen operaatioon oli käytettävissä päivittäin keskimäärin 48 junaa.

Yleisen käsityksen vastaisesti juutalaiskuljetukset eivät myöskään olleet korkealla prioriteettilistalla: niiden sallittiin kulkea vasta muun junaliikenteen mentyä ja erityisesti kaikki sotilasliikenne meni niiden edelle. Himmler joutui myös vaatimaan lisää junia juutalaiskuljetuksiin joten mitenkään automaattisesti he eivät saaneet junia käyttönsä; tämäkin on yksi esimerkki kuljetusten suhteellisen alhaisesta prioriteetista.

Entäpä sitten ruumiitten hävittäminen, miten suuren osan esimerkiksi Auschwitzin krematoriot veivät Saksan hiilen ja koksin kulutuksesta? Tiedot kulutetusta hiilestä ja koksista ovat hyvin epämääräisiä johtuen lähteiden aukkoisuudesta, tietoja hiilikuljetuksista ei ole säilynyt kokonaisuudessaan. David Irving on väittänyt että polttoainetta olisi tarvittu jopa 30 kiloa per poltettava ruumis. Vaikka tämä arvio on erittäin kyseenalainen, voimme ottaa sen tässä esimerkiksi. Tällöin polttoainetta oli siis tarvittu miljoonan ruumiin hävittämiseen 30 miljoonaa kiloa, tai 30 000 tonnia. Tämä siis vuosivälillä 1940-1945. Edellä mainittu Mierzejewski kertoo kirjassaan The collapse of the German war economy, 1944-1945 että esimerkiksi pelkästään huhtikuussa 1944 Saksa tuotti ruskohiiltä 20 852 tuhatta tonnia (taulukko sivulla 190). Koko Auschwitzin toiminta-aikanaan tarvitsema polttoaineenmäärä olisi siis hyvin yläkanttiin esitettyjen laskelmienkin valossa vain tuhannesosa kuukausittaisesta ruskohiilen tuotannosta. Ja tämä siis vain ruskohiilen osalta, hiilen kokonaistuotanto oli vielä yli kaksinkertainen tähän verrattuna.

Muita mahdollisia resurssiongelmia on tietysti operaatioiden vaatima saksalaistyövoima. Tunnettua on että suuri osa leirien vartijoista oli muita kuin saksalaisia, ja erityisesti Puolan tuhoamisleireillä työllistettiin sotavankien keskuudesta rekrytoituja ns. Trawnikin miehiä, joita ei luonnollisestikaan voitu ajatella rintamapalvelukseen. Kaikkiaan Treblinka, Sobibor ja Belzec toimivat hyvin pienellä miehityksellä. Esimerkiksi Treblinkan henkilökunta koostui kaikkiaan vain 150 SS-miehestä ja ukrainalaisesta.

Kannattanee myös muistaa että holokausti ei ollut pelkästään menoerä. Aktion Reinhardt operaation juutalaisten tuhoamisleirit Puolassa, tuottivat arvoesineinä ja vaatteina ja käteisenä rahana yli 700 miljoonaa dollaria nykykurssilla laskettuna. Ks. Aktion Reinhard Economics. Toinen huomionarvoinen seikka on kulutuksen väheneminen, "ylimääräisten suiden poistaminen" vapautti ruokavarantoja saksalaisten omaan käyttöön. Puolan juutalaisten tuhoaminen mahdollisti suurten ruoka-ainemäärien kuljetuksen sieltä Saksaan, ja vuoden 1942 kuluessa nämä kuljetukset moninkertaistuivatkin.