Häviävän pieni osa Wehrmachtin sotilaiden kirjeistä käsittelee juutalaiskysymystä. Tämä kertoo selkeästi roolijaosta rintamalla: Wehrmachtin "päätoimiala" oli toisaalla, ja suurin osa sotilaista ei osallistunut omalla panoksellaan juutalaisten tuhoamiseen, nämä tehtävät olivat lähes poikkeuksetta erikoiskomennuskuntien vastuulla. Mutta sivustaseuraajina ja asenneilmaston tulkkeina Wehrmachtin sotilaatkin viittasivat ajoittain juutalaisoperaatioihin. Muutama esimerkki kirjeenvaihdosta valottaa tätä aihepiiriä.
Asenneilmapiirissä voi havaita selkeän muutoksen talven 1942 aikana. Tappion alkaessa häämöttää mahdollisuutena myös rivisotilaiden odotushorisontissa etsittiin tilanteeseen syyllisiä erityisesti sieltä minne kolmannessa valtakunnassa oli tavattu osoittaa: juutalaisista. Kuitenkin jo suhteellisen varhaisessakin vaiheessa näyttäisi myös Wehrmachtin sotilaiden parissa ilmenevän tuntoja, joiden mukaan juutalaiset olivat sodan syy ja samalla heidän "poistamisensa" sen ratkaisu:
"Kun olin vielä syömässä illallista, ihmiset puhuivat juutalaiskysymyksestä kenraalikuvernementissä ja muualla maailmassa; minusta oli mielenkiintoista kuunnella sellaista keskustelua. Hämmästyksekseni kaikki olivat lopulta yksimielisiä siitä että juutalaisten täytyy hävitä maailmasta kokonaan. [--] Kaikki juutalaiset tulisi potkaista pois, tai hoidella - sitten asiat näyttäisivät erilaiselta maailmassa"
- Sotamies Wilhelm H, rakennuspataljoona 46:n päämaja, 28.5.1941
Propagandan vaikutukset näkyivät selkeästi jo operaatio Barbarossan alkuvaiheessa: sotilaat samaistivat bolsevikkien teot juutalaisuuteen, ja hyvinkin arkaistiset uskomukset juutalaisista nostivat päätään. Sotilaiden edetessä Neuvostoliittoon joutuivat he todistamaan useaan otteeseen NKVD:n järjestämien joukkomurhien jälkiä, muun muassa jo aiemmin tässä blogissa käsitellyssä Zloczovissa. Nämä kokemukset sulautuivat muun muassa Der Stürmerin tarjoilemaan propagandistiseen kuvastoon:
"On yksinkertaisesti mahdotonta kuvata mitä olemme saaneet kokea. Kaikkein saatanallisin ja rikollisin järjestelmä ikinä on juutalainen järjestelmä tässä "neuvostoparatiisissa". Olemme todistaneet rodullisia murhia Lvovissa ja Zloczovissa, ja itse viimeistä yksityiskohtaa myöten Tarnopolissa ja muualla - sanoinkuvaamatonta. Koska puhun sujuvaa venäjää [--] olen voinut tehdä tarkkoja havaintoja: näiden kaikkien rikosten johtajina ovat olleet juutalaiset, Tarnopolissa erityisesti juutalaislääkärit, kirurgit jotka leikkelevät ihmisiä rotumurhien aikana. En koskaan unohda ihmisten vihaa. Siellä me onnistuimme estämään useimmat niistä - saavuimme liian nopeasti!! - vaikka olemme saaneet tämän oppitunnin me, mieheni ja minä - olemme kiitollisia Stürmerille. Sillä meitä kiinnostaa miten juutalaiskysymys katoaa hiljalleen maailmasta Saksan ulkopuolella."
- Luutnantti K., tiedusteluyksikkö 44, ensimmäinen komppania, 13.2.1942.
Tarnopolissa nähty oli ilmeisesti aiheuttanut melkoisen shokin saksalaissotilaille, sillä edellä siteerattu kirje on kirjoitettu kuukausia tapahtumien jälkeen. Tarnopol myös toistuu suhteellisen usein muidenkin sotilaiden kuvauksissa.
NKVD:n tietojen mukaan Tarnopolissa surmattiin neuvostojoukkojen vetäytyessä 574 vankia. SD:n raportin mukaan saksalaisten saavuttua paikalle Einsatzgruppe -osastojen sijaan erityisesti Waffen-SS ja Wehrmacht sekä paikalliset asukkaat osallistuivat jälkiselvittelyyn, jonka yhteydessä surmattiin noin 600 juutalaista.
Ensikosketuksen shokista toivuttua tapahtumat muuttuivat arkipäiväisemmiksi; oli jo tiedossa millaisia juutalaiset olivat ja mihin he pystyivät, juutalaiskysymyksen ratkaisustakin tuli osa sotaa ja itsestäänselvyys, sinällään epämiellyttävä mutta välttämätön osa sotaponnistuksia:
"Ensimmäinen asia joka meidän täytyi hoitaa oli hankkiutua eroon juutalaisista. Autoimme SD:n tovereita puhdistamaan paikan juutalaissaastasta. Työ oli nopeasti hoidettu, vaikka se ei ollut helppoa. SD:llä oli määräys hävittää lopullisesti nämä siat, ja se vaatii hermoja, erityisesti koska niitä on niin paljon. Mutta pelkästään jo se asia että toimimme käskystä auttaa pääsemään asian yli, ja työhän on, lopulta, myös myötävaikuttamassa suureen voittoon."
- tullivirkailija Hans B., 9.8.1942 Ogrodzieniec.
Saksalaisten sotatien käännyttyä takaisin kohti Saksaa kohtasivat vetäytyvät joukot uudelleen juutalaisista tyhjennetyt kylät - ja myös joukkohaudat:
"Tässä paikassa oli aikanaan runsaasti juutalaisia, äskettäin meillä oli huono tuuri, olimme naamioimassa aseistusta (istuttamalla puita) ja osuimme joihikin maalla peitettyihin ruumiisiin. Kyllä, täällä voi kokea kaikenlaisia asioita, mutta mikään ei hetkauta meitä vanhoja sotilaita"
- Sotamies Georg C., 2. työpajakomppania 311, 20.5.1944.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wehrmacht. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wehrmacht. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Sekasortoa Zloczowissa 1941.
Galician alue nykyisessä Ukrainassa on ollut kautta historian useiden eri kansallisuuksien asuttama ristiriitojen kohde. Se on kuulunut niin Itävalta-Unkariin, Puolaan, Neuvostoliittoon kuin Ukrainaankin. Saksa miehittu aluetta 1941-1944. Väestöryhmien välillä jännitteet ovat useaan otteeseen puhjenneet aseellisiksi selkkauksiksi ja muun muassa ensimmäisen maailmansodan aikana Zloczowin kaupungissa toimeenpantiin verilöylyjä niin ukrainalaisten, puolalaisten kuin venäläistenkin toimesta. Usein kohteena oli paikkakunnan suuri juutalaisyhteiasö. Tapahtumat Zloczowin pikkukaupungissa toisen maailmansodan aikana kuvastavat hyvin myös näitä ristiriitoja, ja yhä edelleenkin tapahtumat alueella ovat monenlaisten kiistanalaisten tulkintojen kohteena.
Zloczowin joukkosurma 3. ja 4. heinäkuuta 1941 oli monen asian summa, ja osallisina tai tekijöinä siinä oli mukana niin ukrainalaisten kansallismielisiä ryhmittymiä, SS-joukkojen sotilaita, että myös Wehrmacht. Kaikkiaan tapahtumat olivat hyvin sekasortoisia ja Wehrmachtin yrityksistä huolimatta ei oikein kenenkään kontrollissa.
Gestapon arkistosta Zloczowista löydetty kuva, jossa joko NKVD:n tai ukrainalaisten ja saksalaisten toimeenpanemien teloitusten uhreja:
(kuvan lähde: "Gott mit uns". Der deutsche Vernichtungskrieg im Osten 1939-1945, Ernst Klee und Willi Dressen, 1989, s. 17)
Jo kesäkuun aikana, siis välittömästi Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan puhjettua, olivat ukrainalaisnationalistit aloittaneet kiihotuksen muita kansallisuuksia vastaan. Stepan Banderan johdolla toimineen ukrainalaisnationalistisen OUN -järjestön lentolehtiset vaativat että "älkää heittäkö aseitanne vielä pois. Ottakaa ne käsiinne. Tuhotkaa vihollinen. Kansa! Tietäkää! Moskova, puolalaiset, unkarilaiset, juutalaiset - nämä ovat vihollisianne. Tuhotkaa ne." Saksalaiset käyttivät kansallismielisiä hyväkseen, ja mahdollinen kansannousu oli huomioitu myös sotasuunnitelmissa ja OUN:n kanssa oli neuvoteltu taktiikoista jo keväästä 1940. Galiciassa sijaitsevaan Zloczowiin kesällä saapunut Einsatzgruppe C:n Einsatzkommando 4b kiittelikin raporteissaan asukkaiden suhtautumista juutalaisiin.
Banderan joukkojen toimet voidaan nähdä myös kostona aiemmista tapahtumista: Neuvostojoukot olivat myös Zloczowissa, useiden muiden paikkakuntien tapaan, surmanneet vetäytyessään suuren määrän paikallisia asukkaita, erityisesti vankiloissa surmatyöt olivat mittavia. Sekä NKVD:n, SS:n että silminnäkijöiden tiedot kertovat paikkakunnalla surmatun noin 650 ihmistä.
Aluksi ukrainalaisjoukot ryöstelivät ja käynnistivät spontaaneja pogromeja ympäri kaupunkia. Kaupungin saksalainen komendantti puolestaan määräsi juutalaisille Davidin tähdellä varustetut käsinauhat. Toisena päivänä heinäkuuta annettiin määräys kaikkien juutalaisten kokoontua raatihuoneen aukiolle. Kieltäytyminen johtaisi ampumiseen.
Kaupungin linnoituksesta löydetyt 649 neuvostojoukkojen surmaaman ruumiit kaivettiin juutalaisten toimesta ja saksalaisten käskystä ylös, ruumiit pestiin ja tunnistettiin. Saksalaisssotilaan kuvauksen mukaan paikalliset asukkaat tunnistivat ruumisrivistöstä omaisiaan hajun ja heinäkuun helteen paikalle houkuttamien kärpästen suristessa ympärillä.
Saksalaiset myös tiedottivat tarkoin löydöksistä. New Jerseyssä ilmestynyt Ukrainian Weekly kertoi jo 2. syyskuuta 649 NKVD:n uhrin löytymisestä ja joidenkin tunnistamisesta:
http://www.scribd.com/full/16488321?access_key=key-63ab54r7qk1xrkj65h
Omaisten vietyä ruumiit pois ei haudat silti jääneet käyttämättä. Linnoitukseen asetettiin konekivääri, ja juutalaisten surmaaminen alkoi. Jalkaväkidivisioona 295:n tiedustelu-upseeri totesi 3.7.1941 että "kaupungissa ja linnoituksessa joukkoteloitetaan ja murhataan avoimella kadulla ukrainalaisten toimesta juutalaisia ja venäläisiä, naiset ja lapset mukaanlukien."
IV armeijakunnan aamutiedotteen mukaan vielä 5.7. jatkui sekasorto, ja tässä raportissa tekijöiksi mainitaan jo myös SS: "Zloczowista ilmoitetaan yhä julmista ampumisista niin vetäytyvien venäläisten kuin ukrainalaisten ja SS:n toimestakin. Ukrainalaisia ja juutalaisia on ammuttu vähintään 300."
Aluksi vain pintapuolisesti tapahtumiin osallistunut Einsatzgruppe C:n Einsatzkommando 4b palasi kaupunkiin 7. päivä heinäkuuta ja otti osaa puhdistuksiin. Operaatio - ja tilannekatsaus nro 24 kertoo seuraavaa:
"Tutkimukset Zlochevissa osoittivat että venäläiset, ennen vetäytymistään, pidättivät ja murhasivat summamutikassa kaikkiaan 700 ukrainalaista, mutta siitä huolimatta sisällyttivät siihen koko ukrainalaisen älymystön. Wehrmachtin käskystä militia ryhtyi kostotoimenpiteisiin pidättäen ja ampuen useita satoja juutalaisia. Likvidoitujen juutalaisten määrä voi olla noin 300-500."
Zloczowin tapahtumat kuvaavat yleisemminkin Barbarossan alkuvaiheen sekasortoisia tapahtumia aikana jolloin saksalainen sotilas- tai siviilihallinto ei vielä ollut täydessä kontrollissa tapahtumien suhteen, vaan paikalliset asukkaat tarttuivat myös usein toimeen. Saksalaiset pyrkivät erityisesti ukrainalaisalueilla ja Balttiassa hyödyntämään olemassaolevaa bolsevikki- ja juutalaisvastisuutta. Kertomuksista voi päätellä myös käskyvaltasuhteiden olleen paikoin epäselviä, ja operaation varsinaisesta suorittajastakaan ei oikein saa selkoa.
Einsatzgruppen raportin mukaan alullepanijana oli Wehrmacht, toisaalta tässä kuvatussa tapauksessa Wehrmacht pyrki estämään tilanteen eskaloitumisen - näin ainakin 295. divisioonan komentajan Otto Korfesin mukaan. Kuten aiemminkin on tässä blogissa tullut mainittua, sodan alusta asti useat Wehrmachtin upseerit protestoivat SS:n toimia, joten Korfesin toiminta ei ole mitenkään ennen kuulumatonta. Pääasiassa protestit ajoittuivat kuitenkin Puolan sotaretken alkuun. Syksyn 1941 mittaan toimintaohjeet selkiytyivät, ja Wehrmachtin käskettiin pysyä erillään SS:n operaatioista.
Kuten lukuisilla muillakin paikkakunnilla, myös Zloczowissa alkuvaiheen sekasortoiset pogromit olivat vain ensikosketus saksalaishallinnon todellisuuteen. Puhdistuksia oli useaan otteeseen syksyllä 1941, vuoden 1942 mittaan, sekä 1943. Suuri osa asukkaista kuljetettiin surmattavaksi Belzecin tuhoamisleirille. Paikkakunnan vuonna 1942 perustettu ghetto, johon oli koottu myös ympäröivien kylien asukkaat, pyyhkäistiin lopullisesti kartalta vasta 2. huhtikuuta 1943. Viimeisestä puhdistuksesta, joka vaati Zloczowin loppujen, noin 6000 juutalaisen hengen, onnistui pakenemaan vain kaksi ihmistä.
Vaikkakin nykymaailmalle suhteellisen tuntematon paikka, tuo Galician pikkukaupunki nousi hetkellisesti kiistan kohteeksi 1990-luvulla, kun historioitsijat kiistelivät Wehrmachtin rikoksista kertovan näyttelyn yhteydessä julkaistuista joukkomurhan kuvista. Lopputulemana kiistelystä voitiin todeta, että ruumiita oli kuvissa kaikista ryhmistä, niin ukrainalaisia, venäläisiä kuin juutalaisiakin, ja sekä saksalaisten että Neuvostoliiton hallintokaudelta.
Erityisen kontroversiaalinen oli kuva jossa juutalaiset kaivavat esille NKVD:n surmaamien asukkaiden ruumiita. Verrattaessa edellä esitettyyn kuvaan, joka paikallisen Gestapon arkistosta, voi todeta että tässä kuvassa ruumiit ovat selkeästi huonokuntoisempia, joten ilmeisesti kyse ei ole joko samasta ajankohdasta tai samoista uhreista. Kuvan oikeassa reunassa juutalaisia kaivuutyössä.
http://www.vilnaghetto.com/gallery/albums/album11/zlodzow.jpg
Aiheesta keskustellaan muun muassa tässä David A. Messengerin kirja-arviossa:
http://www.h-net.org/reviews/showrev.php?id=8824
Ennen sotaa Puolaan, nykyisin Ukrainaan kuuluvassa Zloczowissa, nykyiseltä nimeltään Zolochiv, pystytettiin 2006 muistomerkki kaupungin kaikkiaan 14 000 juutalaisuhrille. Samalla paljastettiin myös muistolaatta NKVD:n uhreille.
Zloczowin joukkosurma 3. ja 4. heinäkuuta 1941 oli monen asian summa, ja osallisina tai tekijöinä siinä oli mukana niin ukrainalaisten kansallismielisiä ryhmittymiä, SS-joukkojen sotilaita, että myös Wehrmacht. Kaikkiaan tapahtumat olivat hyvin sekasortoisia ja Wehrmachtin yrityksistä huolimatta ei oikein kenenkään kontrollissa.
Gestapon arkistosta Zloczowista löydetty kuva, jossa joko NKVD:n tai ukrainalaisten ja saksalaisten toimeenpanemien teloitusten uhreja:
(kuvan lähde: "Gott mit uns". Der deutsche Vernichtungskrieg im Osten 1939-1945, Ernst Klee und Willi Dressen, 1989, s. 17)
Jo kesäkuun aikana, siis välittömästi Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan puhjettua, olivat ukrainalaisnationalistit aloittaneet kiihotuksen muita kansallisuuksia vastaan. Stepan Banderan johdolla toimineen ukrainalaisnationalistisen OUN -järjestön lentolehtiset vaativat että "älkää heittäkö aseitanne vielä pois. Ottakaa ne käsiinne. Tuhotkaa vihollinen. Kansa! Tietäkää! Moskova, puolalaiset, unkarilaiset, juutalaiset - nämä ovat vihollisianne. Tuhotkaa ne." Saksalaiset käyttivät kansallismielisiä hyväkseen, ja mahdollinen kansannousu oli huomioitu myös sotasuunnitelmissa ja OUN:n kanssa oli neuvoteltu taktiikoista jo keväästä 1940. Galiciassa sijaitsevaan Zloczowiin kesällä saapunut Einsatzgruppe C:n Einsatzkommando 4b kiittelikin raporteissaan asukkaiden suhtautumista juutalaisiin.
Banderan joukkojen toimet voidaan nähdä myös kostona aiemmista tapahtumista: Neuvostojoukot olivat myös Zloczowissa, useiden muiden paikkakuntien tapaan, surmanneet vetäytyessään suuren määrän paikallisia asukkaita, erityisesti vankiloissa surmatyöt olivat mittavia. Sekä NKVD:n, SS:n että silminnäkijöiden tiedot kertovat paikkakunnalla surmatun noin 650 ihmistä.
Aluksi ukrainalaisjoukot ryöstelivät ja käynnistivät spontaaneja pogromeja ympäri kaupunkia. Kaupungin saksalainen komendantti puolestaan määräsi juutalaisille Davidin tähdellä varustetut käsinauhat. Toisena päivänä heinäkuuta annettiin määräys kaikkien juutalaisten kokoontua raatihuoneen aukiolle. Kieltäytyminen johtaisi ampumiseen.
Kaupungin linnoituksesta löydetyt 649 neuvostojoukkojen surmaaman ruumiit kaivettiin juutalaisten toimesta ja saksalaisten käskystä ylös, ruumiit pestiin ja tunnistettiin. Saksalaisssotilaan kuvauksen mukaan paikalliset asukkaat tunnistivat ruumisrivistöstä omaisiaan hajun ja heinäkuun helteen paikalle houkuttamien kärpästen suristessa ympärillä.
Saksalaiset myös tiedottivat tarkoin löydöksistä. New Jerseyssä ilmestynyt Ukrainian Weekly kertoi jo 2. syyskuuta 649 NKVD:n uhrin löytymisestä ja joidenkin tunnistamisesta:
http://www.scribd.com/full/16488321?access_key=key-63ab54r7qk1xrkj65h
Omaisten vietyä ruumiit pois ei haudat silti jääneet käyttämättä. Linnoitukseen asetettiin konekivääri, ja juutalaisten surmaaminen alkoi. Jalkaväkidivisioona 295:n tiedustelu-upseeri totesi 3.7.1941 että "kaupungissa ja linnoituksessa joukkoteloitetaan ja murhataan avoimella kadulla ukrainalaisten toimesta juutalaisia ja venäläisiä, naiset ja lapset mukaanlukien."
IV armeijakunnan aamutiedotteen mukaan vielä 5.7. jatkui sekasorto, ja tässä raportissa tekijöiksi mainitaan jo myös SS: "Zloczowista ilmoitetaan yhä julmista ampumisista niin vetäytyvien venäläisten kuin ukrainalaisten ja SS:n toimestakin. Ukrainalaisia ja juutalaisia on ammuttu vähintään 300."
Aluksi vain pintapuolisesti tapahtumiin osallistunut Einsatzgruppe C:n Einsatzkommando 4b palasi kaupunkiin 7. päivä heinäkuuta ja otti osaa puhdistuksiin. Operaatio - ja tilannekatsaus nro 24 kertoo seuraavaa:
"Tutkimukset Zlochevissa osoittivat että venäläiset, ennen vetäytymistään, pidättivät ja murhasivat summamutikassa kaikkiaan 700 ukrainalaista, mutta siitä huolimatta sisällyttivät siihen koko ukrainalaisen älymystön. Wehrmachtin käskystä militia ryhtyi kostotoimenpiteisiin pidättäen ja ampuen useita satoja juutalaisia. Likvidoitujen juutalaisten määrä voi olla noin 300-500."
Zloczowin tapahtumat kuvaavat yleisemminkin Barbarossan alkuvaiheen sekasortoisia tapahtumia aikana jolloin saksalainen sotilas- tai siviilihallinto ei vielä ollut täydessä kontrollissa tapahtumien suhteen, vaan paikalliset asukkaat tarttuivat myös usein toimeen. Saksalaiset pyrkivät erityisesti ukrainalaisalueilla ja Balttiassa hyödyntämään olemassaolevaa bolsevikki- ja juutalaisvastisuutta. Kertomuksista voi päätellä myös käskyvaltasuhteiden olleen paikoin epäselviä, ja operaation varsinaisesta suorittajastakaan ei oikein saa selkoa.
Einsatzgruppen raportin mukaan alullepanijana oli Wehrmacht, toisaalta tässä kuvatussa tapauksessa Wehrmacht pyrki estämään tilanteen eskaloitumisen - näin ainakin 295. divisioonan komentajan Otto Korfesin mukaan. Kuten aiemminkin on tässä blogissa tullut mainittua, sodan alusta asti useat Wehrmachtin upseerit protestoivat SS:n toimia, joten Korfesin toiminta ei ole mitenkään ennen kuulumatonta. Pääasiassa protestit ajoittuivat kuitenkin Puolan sotaretken alkuun. Syksyn 1941 mittaan toimintaohjeet selkiytyivät, ja Wehrmachtin käskettiin pysyä erillään SS:n operaatioista.
Kuten lukuisilla muillakin paikkakunnilla, myös Zloczowissa alkuvaiheen sekasortoiset pogromit olivat vain ensikosketus saksalaishallinnon todellisuuteen. Puhdistuksia oli useaan otteeseen syksyllä 1941, vuoden 1942 mittaan, sekä 1943. Suuri osa asukkaista kuljetettiin surmattavaksi Belzecin tuhoamisleirille. Paikkakunnan vuonna 1942 perustettu ghetto, johon oli koottu myös ympäröivien kylien asukkaat, pyyhkäistiin lopullisesti kartalta vasta 2. huhtikuuta 1943. Viimeisestä puhdistuksesta, joka vaati Zloczowin loppujen, noin 6000 juutalaisen hengen, onnistui pakenemaan vain kaksi ihmistä.
Vaikkakin nykymaailmalle suhteellisen tuntematon paikka, tuo Galician pikkukaupunki nousi hetkellisesti kiistan kohteeksi 1990-luvulla, kun historioitsijat kiistelivät Wehrmachtin rikoksista kertovan näyttelyn yhteydessä julkaistuista joukkomurhan kuvista. Lopputulemana kiistelystä voitiin todeta, että ruumiita oli kuvissa kaikista ryhmistä, niin ukrainalaisia, venäläisiä kuin juutalaisiakin, ja sekä saksalaisten että Neuvostoliiton hallintokaudelta.
Erityisen kontroversiaalinen oli kuva jossa juutalaiset kaivavat esille NKVD:n surmaamien asukkaiden ruumiita. Verrattaessa edellä esitettyyn kuvaan, joka paikallisen Gestapon arkistosta, voi todeta että tässä kuvassa ruumiit ovat selkeästi huonokuntoisempia, joten ilmeisesti kyse ei ole joko samasta ajankohdasta tai samoista uhreista. Kuvan oikeassa reunassa juutalaisia kaivuutyössä.
http://www.vilnaghetto.com/gallery/albums/album11/zlodzow.jpg
Aiheesta keskustellaan muun muassa tässä David A. Messengerin kirja-arviossa:
http://www.h-net.org/reviews/showrev.php?id=8824
Ennen sotaa Puolaan, nykyisin Ukrainaan kuuluvassa Zloczowissa, nykyiseltä nimeltään Zolochiv, pystytettiin 2006 muistomerkki kaupungin kaikkiaan 14 000 juutalaisuhrille. Samalla paljastettiin myös muistolaatta NKVD:n uhreille.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Tekijöiden psyyke ja Wehrmachtin protestit
Teloituskomennuskuntiin osallistuneitten miesten psyykkinen rasitus on ollut yksi keskeinen aihe tekijöihin kohdentuvissa tutkimuksissa, ja myös jo Raul Hilberg huomioi nämä ongelmat teoksessaan The Destruction of the European Jews.
Kenties keskeisin aihetta käsittelevä yksittäinen tutkimus, Christopher Browningin Aivan tavallisia rivimiehiä, kuvaa miten osa teloittajista ajan myötä tottui ja turtui teloituksiin, osa kieltäytyi kokonaan, osa keskeytti operaatiot ja myös miten alkoholia kului runsaasti operaatioiden jälkeen ja jopa aikana. Erityisesti teloituksissa avustaneet, ja usein itse likaisen työn tehneet Trawnikin ukrainalaiset olivat ajoittain jopa häiriöksi asti juovuksissa.
SS:n teloitustoimien oletettiin vaikuttavan myös sotilaskuriin ja esimerkillään brutalisoivan myös Wehrmachtin sotilaat. Jo sodan alussa osa saksalaisesta kenraalikunnasta protestoi paitsi yksityisesti myös julkisesti SS:n raakuuksia.
Kenraalimajuri Helmuth Stieff kuvasi kirjeessään vaimolleen Puolan operaation alkumetreillä, 21.11.1939, omia tuntemuksiaan ja myötähäpeää:
”Villeimmätkin kauhupropagandafantasiat kalpenevat sen rinnalla mitä organisoitu murha-, ryöstö- ja saalistusjoukko tekee täällä ylimmän johdon otaksutulla hyväksynnällä. Häpeän olla saksalainen! Tämä vähemmistö joka murhaten, saalistaen ja tuhopolttaen häpäisee Saksan nimen tulee olemaan katastrofi Saksan kansalle ellemme me pian laita kapuloita heidän rattaisiinsa”.
Kenraalieversti Johannes Blaskowitz kokosi helmikuussa 1940 sotilaiden tuntoja Hitlerille lähetettävän muistion muotoon, ja kiinnitti huolensa erityisesti siihen, että poliisijoukkojen toiminta vaikuttaa vahingollisesti sotilaitten käytökseen. Muistion mukaan
”suurin vahinko joka koituu Saksan kansakunnalle välittömänä seurauksena on suunnaton brutalisaatio ja moraalinen rappio joka tulee pian leviämään kuin rutto arvokkaaseen saksalaiseen ihmismateriaaliin. [--] Joukkojen asenne liikkui kuvotuksen ja vihan välillä. Jokainen sotilas tuntee kuvotusta ja inhoa näiden rikosten johdosta. Hän ei voi ymmärtää kuinka tämänlaatuiset toimet jäävät rankaisematta, erityisesti kun ne tapahtuvat, niin sanoakseni, hänen suojeluksessaan.”.
Blaskowitzin protestit eivät kuitenkaan johtaneet muuhun kuin hänen siirtämiseensä toisiin tehtäviin.
Kenraalieversti Wilhelm List raportoi 20.9.1939 että hänen joukkonsa ovat muuttumassa levottomiksi
"niiden paljolti laittomien toimien johdosta joita toteuttaa Einzatsgruppe Woyrsch sotatoimialueella ampuen massoittain puolalaisia juutalaisia, aristokraatteja, intellektuelleja ja pappeja. Joukot ovat erityisen ravoissaan siitä että sen sijaan että taistelisivat rintamalla, nuorten miesten täytyy osoittaa rohkeuttaan puolustuskyvyttömiä siviilejä kohtaan."
Kenraali Walter Petzel raportoi 23.11.1939:
"Jokseenkin kaikissa paikoissa mainittu organisaatio (SS ja poliisi) toimeenpanee julkisia teloituksia. Valikointi on täysin sattumanvaraista ja teloituksien toimeenpano useissa tapauksissa kuvottavaa. Pidätyksien yhteydessä ilmenee ryöstelyä jokseenkin poikkeuksetta"
Kenraali Wilhelm Ulex raportoi 2.2. 1940:
"Viimeaikainen väkivallankäytön lisääntyminen osoittaa melkein uskomatonta inhimillisyyden ja moraalin puutetta; sana brutaali on on melkein oikeutettu. Ainoa ratkaisu jonka voin tälle koko Saksan kunnian lokaavalle kuvottavalle tilanteelle nähdä, on että kaikki poliisiyksiköt kaikkinen komentajineen tulisi asettaa viraltaan ja yksiköt hajoittaa."
SS työssään Puolassa syksyllä 1939:
On ilmeistä että osalle upseerikunnasta ja sotilaista SS:n toimenpiteet todellakin näyttivät yliampuvilta ja jopa laittomilta. Toisaalta protesteja on pidetty osoituksena siitä, että Wehrmachtilla ei ollut mitään tekemistä kuvattujen raakuuksien kanssa. Erityisesti välittömästi sodan jälkeen Saksassa ilmestyneet muistelmat ja kuvaukset sodasta korostivat eroa kunniakkaasti käyttäytyneitten tavallisten sotilaitten ja muutamien raakalaisten välillä. Raakuudet sivuutettiin poikkeusilmiönä.
Vasta 1960-luvulla nostettiin ensi kertaa esiin Wehrmachtin rooli raakuuksien toimeenpanijana Hans-Adolf Jacobsenin analysoidessa niin kutsuttua komissaarikäskyä ja Wehrmachtin osuutta sen toteuttamisessa. Christian Streitin laaja, vuonna 1978 julkaistu tutkimus neuvostoliittolaisten sotavankien kohtelusta tarkensi edelleen kuvaa, mutta vasta 1990-luvun puolivälissä järjestetty, runsaalla valokuva-aineistolla varustettu näyttely Wehrmachtin rikoksista nosti sotavoimien osuuden polttopisteeseen.
Mutta Wehrmacht ei ollut yksin huolineen. Teloituksilla oli vaikutuksensa myös suorittajiin. Saksalaisten teloituskomennuskuntien raporteissa miesten psyykkinen rasitus nouseekin jopa suhteellisen säännöllisesti esille. Yhtenä esimerkkinä yliluutnantti Waltherin raportti teloituksista Serbiassa 1.11.1941, jossa hän kertoo mm. että
”Aluksi tehtävä ei vaikuttanut sotilaihini. Toisena päivänä oli jo merkillepantavaa, että yksi jos toinenkaan ei enää hallinnut hermojaan jatkaakseen enää ampumista”
Everstiluutnatti Max Montuan ohjeistus poliisipataljoonille Bialystokissa 10.7.1941 ennen juutalaisoperaation alkua; esimerkki siitä, että ongelma oli tiedostettu jo etukäteen ja psyykkisiä ongelmia odotettiin:
”Näihin operaatioihin osallistuvien miesten sielunhoitoon on pataljoonankomentajien ja komppanianpäälliköitten kiinnitettävä erityistä huomiota.”
Kolmantena esimerkkinä August Beckerin kirje Walter Rauffille 16.5.1942:
”Haluaisin tässä yhteydessä tuoda seuraavan seikan huomioonne: useiden komennuskuntien on täytynyt kaasun käytön jälkeen hoitaa lastinpurku heidän omin voimin. Toin noiden erikoiskomennuskuntien komentajien tietoon ne suunnattomat psykologiset vauriot ja haitat heidän terveydelleen joita tuo työ voi aiheuttaa noille miehille, jos ei välittömästi niin ajan kuluessa.
Miehet valittivat minulle päänsärystä joka ilmenee jokaisen lastinpurun jälkeen.”
Sonderkommando 4 a:n SS-Obersturmführer Karl Kretschmer kirjoitti teloituksien vaikutuksista lukuisissa kirjeissään vaimolleen. Kesällä 1942 hän pohti jaksamista seuraavasti:
”Jos ei olisi näitä typeriä ajatuksia siitä mitä me oikein teemme tässä maassa, komennus täällä olisi hienoa, sillä se on saattanut minut asemaan jossa voin elättää teitä oikein hyvin. Kuten olen jo kirjoittanut sinulle aiemmin, koen viimeisimmän komennuksen olevan oikeutetun ja hyväksyn sen seuraukset, joten sikäli ”typeristä ajatuksista” puhuminen ei ole täysin oikein. Paremminkin se on heikkoutta kuolleiden ihmisten näyn edessä; paras tapa päästä siitä ylitse on tehdä sitä mahdollisimman usein. Siten siitä tulee tapa.”
Operaatiot vaikuttivat myös johtajiin: EG A:n Sonderkommando 1b:n johtaja Eduard Strauch juopotteli ankarasti, samoin EG C:n Einsatzkommando 4a:n johtaja Blobel; Karl Jäger, EG A:n Einsatzkommando 3:n johtaja Karl Jäger ei juutalaisten ampumisten jälkeen kyennyt yökausiin nukkumaan, Bandenkämpfverbänden johtaja Bach-Zalewski joutui lomalle saatuaan omien sanojensa mukaan hermoromahduksen, Einsatzgruppe B:n johtaja Nebe pyysi pahimpien operaatioiden jälkeen vapautusta tehtävistään ja siirtyi pian Hitlerin vastaiseen oppositioon.
Himmlerin adjutantin Karl Wolffin mukaan Himmler pyysikin kehittelemään parempia metodeja tappamiselle sen jälkeen kun Himmler oli ollut paikan päällä Minskissä yhtä ampumista todistamassa.
HSSPF Bach-Zelewski joutui hermolomalle helmikuussa 1942. Häntä hoitava SS:n päälääkäri Ernst Robert Grawitz raportoi potilaan tilasta Himmlerille mm. seuraavaa:
"On huomioitava että potilas saapui itärintamalta hoidettavaksi kärsien hyvin vakavasta uupumisesta, erityisesti henkisestä uupumisesta. (Hän kärsii erityisesti takaumista jotka liittyvät hänen itsensä johtamiin juutalaisten teloituksiin ja muihin vaikeisiin kokemuksiin idässä!)"
Myös “uudelleenasutuksen” brutaalisuuteen kiinnitettiin huomiota ja katsottiin sillä olevan muun väestön parissa levottomuutta aiheuttavia vaikutuksia, kuten todetaan esimerkiksi erässä Lvovin propagandaosaston viikkoraportissa:
”Juutalaisten uudelleen asutus (mikä paikoin ottaa sivistyneelle ihmiselle sopimattomia muotoja) helposti synnyttää vertailuja Gestapon ja GPU:n välillä. Rautatievaunujen sanotaan olevan niin huonossa kunnossa, että juutalaisten pakenemista on mahdoton estää. Seurauksena tästä reitin varren asemilla tapahtuu spontaaneja ampumisia ja säännöllisiä miesjahteja. On myös raportoitu että ammuttujen juutalaisten ruumiita makaa kaduilla päiväkausia. Vaikkakin valtakunnan saksalaiset, kuten muukin ulkomaalaisväestö, onkin vakuuttunut juutalaisten likvidoinnin välttämättömyydestä, olisi viisaampaa toteuttaa tämä siten että se aiheuttaisi vähemmän huomiota ja vihastusta.”
Kenties keskeisin aihetta käsittelevä yksittäinen tutkimus, Christopher Browningin Aivan tavallisia rivimiehiä, kuvaa miten osa teloittajista ajan myötä tottui ja turtui teloituksiin, osa kieltäytyi kokonaan, osa keskeytti operaatiot ja myös miten alkoholia kului runsaasti operaatioiden jälkeen ja jopa aikana. Erityisesti teloituksissa avustaneet, ja usein itse likaisen työn tehneet Trawnikin ukrainalaiset olivat ajoittain jopa häiriöksi asti juovuksissa.
SS:n teloitustoimien oletettiin vaikuttavan myös sotilaskuriin ja esimerkillään brutalisoivan myös Wehrmachtin sotilaat. Jo sodan alussa osa saksalaisesta kenraalikunnasta protestoi paitsi yksityisesti myös julkisesti SS:n raakuuksia.
Kenraalimajuri Helmuth Stieff kuvasi kirjeessään vaimolleen Puolan operaation alkumetreillä, 21.11.1939, omia tuntemuksiaan ja myötähäpeää:
”Villeimmätkin kauhupropagandafantasiat kalpenevat sen rinnalla mitä organisoitu murha-, ryöstö- ja saalistusjoukko tekee täällä ylimmän johdon otaksutulla hyväksynnällä. Häpeän olla saksalainen! Tämä vähemmistö joka murhaten, saalistaen ja tuhopolttaen häpäisee Saksan nimen tulee olemaan katastrofi Saksan kansalle ellemme me pian laita kapuloita heidän rattaisiinsa”.
Kenraalieversti Johannes Blaskowitz kokosi helmikuussa 1940 sotilaiden tuntoja Hitlerille lähetettävän muistion muotoon, ja kiinnitti huolensa erityisesti siihen, että poliisijoukkojen toiminta vaikuttaa vahingollisesti sotilaitten käytökseen. Muistion mukaan
”suurin vahinko joka koituu Saksan kansakunnalle välittömänä seurauksena on suunnaton brutalisaatio ja moraalinen rappio joka tulee pian leviämään kuin rutto arvokkaaseen saksalaiseen ihmismateriaaliin. [--] Joukkojen asenne liikkui kuvotuksen ja vihan välillä. Jokainen sotilas tuntee kuvotusta ja inhoa näiden rikosten johdosta. Hän ei voi ymmärtää kuinka tämänlaatuiset toimet jäävät rankaisematta, erityisesti kun ne tapahtuvat, niin sanoakseni, hänen suojeluksessaan.”.
Blaskowitzin protestit eivät kuitenkaan johtaneet muuhun kuin hänen siirtämiseensä toisiin tehtäviin.
Kenraalieversti Wilhelm List raportoi 20.9.1939 että hänen joukkonsa ovat muuttumassa levottomiksi
"niiden paljolti laittomien toimien johdosta joita toteuttaa Einzatsgruppe Woyrsch sotatoimialueella ampuen massoittain puolalaisia juutalaisia, aristokraatteja, intellektuelleja ja pappeja. Joukot ovat erityisen ravoissaan siitä että sen sijaan että taistelisivat rintamalla, nuorten miesten täytyy osoittaa rohkeuttaan puolustuskyvyttömiä siviilejä kohtaan."
Kenraali Walter Petzel raportoi 23.11.1939:
"Jokseenkin kaikissa paikoissa mainittu organisaatio (SS ja poliisi) toimeenpanee julkisia teloituksia. Valikointi on täysin sattumanvaraista ja teloituksien toimeenpano useissa tapauksissa kuvottavaa. Pidätyksien yhteydessä ilmenee ryöstelyä jokseenkin poikkeuksetta"
Kenraali Wilhelm Ulex raportoi 2.2. 1940:
"Viimeaikainen väkivallankäytön lisääntyminen osoittaa melkein uskomatonta inhimillisyyden ja moraalin puutetta; sana brutaali on on melkein oikeutettu. Ainoa ratkaisu jonka voin tälle koko Saksan kunnian lokaavalle kuvottavalle tilanteelle nähdä, on että kaikki poliisiyksiköt kaikkinen komentajineen tulisi asettaa viraltaan ja yksiköt hajoittaa."
SS työssään Puolassa syksyllä 1939:
On ilmeistä että osalle upseerikunnasta ja sotilaista SS:n toimenpiteet todellakin näyttivät yliampuvilta ja jopa laittomilta. Toisaalta protesteja on pidetty osoituksena siitä, että Wehrmachtilla ei ollut mitään tekemistä kuvattujen raakuuksien kanssa. Erityisesti välittömästi sodan jälkeen Saksassa ilmestyneet muistelmat ja kuvaukset sodasta korostivat eroa kunniakkaasti käyttäytyneitten tavallisten sotilaitten ja muutamien raakalaisten välillä. Raakuudet sivuutettiin poikkeusilmiönä.
Vasta 1960-luvulla nostettiin ensi kertaa esiin Wehrmachtin rooli raakuuksien toimeenpanijana Hans-Adolf Jacobsenin analysoidessa niin kutsuttua komissaarikäskyä ja Wehrmachtin osuutta sen toteuttamisessa. Christian Streitin laaja, vuonna 1978 julkaistu tutkimus neuvostoliittolaisten sotavankien kohtelusta tarkensi edelleen kuvaa, mutta vasta 1990-luvun puolivälissä järjestetty, runsaalla valokuva-aineistolla varustettu näyttely Wehrmachtin rikoksista nosti sotavoimien osuuden polttopisteeseen.
Mutta Wehrmacht ei ollut yksin huolineen. Teloituksilla oli vaikutuksensa myös suorittajiin. Saksalaisten teloituskomennuskuntien raporteissa miesten psyykkinen rasitus nouseekin jopa suhteellisen säännöllisesti esille. Yhtenä esimerkkinä yliluutnantti Waltherin raportti teloituksista Serbiassa 1.11.1941, jossa hän kertoo mm. että
”Aluksi tehtävä ei vaikuttanut sotilaihini. Toisena päivänä oli jo merkillepantavaa, että yksi jos toinenkaan ei enää hallinnut hermojaan jatkaakseen enää ampumista”
Everstiluutnatti Max Montuan ohjeistus poliisipataljoonille Bialystokissa 10.7.1941 ennen juutalaisoperaation alkua; esimerkki siitä, että ongelma oli tiedostettu jo etukäteen ja psyykkisiä ongelmia odotettiin:
”Näihin operaatioihin osallistuvien miesten sielunhoitoon on pataljoonankomentajien ja komppanianpäälliköitten kiinnitettävä erityistä huomiota.”
Kolmantena esimerkkinä August Beckerin kirje Walter Rauffille 16.5.1942:
”Haluaisin tässä yhteydessä tuoda seuraavan seikan huomioonne: useiden komennuskuntien on täytynyt kaasun käytön jälkeen hoitaa lastinpurku heidän omin voimin. Toin noiden erikoiskomennuskuntien komentajien tietoon ne suunnattomat psykologiset vauriot ja haitat heidän terveydelleen joita tuo työ voi aiheuttaa noille miehille, jos ei välittömästi niin ajan kuluessa.
Miehet valittivat minulle päänsärystä joka ilmenee jokaisen lastinpurun jälkeen.”
Sonderkommando 4 a:n SS-Obersturmführer Karl Kretschmer kirjoitti teloituksien vaikutuksista lukuisissa kirjeissään vaimolleen. Kesällä 1942 hän pohti jaksamista seuraavasti:
”Jos ei olisi näitä typeriä ajatuksia siitä mitä me oikein teemme tässä maassa, komennus täällä olisi hienoa, sillä se on saattanut minut asemaan jossa voin elättää teitä oikein hyvin. Kuten olen jo kirjoittanut sinulle aiemmin, koen viimeisimmän komennuksen olevan oikeutetun ja hyväksyn sen seuraukset, joten sikäli ”typeristä ajatuksista” puhuminen ei ole täysin oikein. Paremminkin se on heikkoutta kuolleiden ihmisten näyn edessä; paras tapa päästä siitä ylitse on tehdä sitä mahdollisimman usein. Siten siitä tulee tapa.”
Operaatiot vaikuttivat myös johtajiin: EG A:n Sonderkommando 1b:n johtaja Eduard Strauch juopotteli ankarasti, samoin EG C:n Einsatzkommando 4a:n johtaja Blobel; Karl Jäger, EG A:n Einsatzkommando 3:n johtaja Karl Jäger ei juutalaisten ampumisten jälkeen kyennyt yökausiin nukkumaan, Bandenkämpfverbänden johtaja Bach-Zalewski joutui lomalle saatuaan omien sanojensa mukaan hermoromahduksen, Einsatzgruppe B:n johtaja Nebe pyysi pahimpien operaatioiden jälkeen vapautusta tehtävistään ja siirtyi pian Hitlerin vastaiseen oppositioon.
Himmlerin adjutantin Karl Wolffin mukaan Himmler pyysikin kehittelemään parempia metodeja tappamiselle sen jälkeen kun Himmler oli ollut paikan päällä Minskissä yhtä ampumista todistamassa.
HSSPF Bach-Zelewski joutui hermolomalle helmikuussa 1942. Häntä hoitava SS:n päälääkäri Ernst Robert Grawitz raportoi potilaan tilasta Himmlerille mm. seuraavaa:
"On huomioitava että potilas saapui itärintamalta hoidettavaksi kärsien hyvin vakavasta uupumisesta, erityisesti henkisestä uupumisesta. (Hän kärsii erityisesti takaumista jotka liittyvät hänen itsensä johtamiin juutalaisten teloituksiin ja muihin vaikeisiin kokemuksiin idässä!)"
Myös “uudelleenasutuksen” brutaalisuuteen kiinnitettiin huomiota ja katsottiin sillä olevan muun väestön parissa levottomuutta aiheuttavia vaikutuksia, kuten todetaan esimerkiksi erässä Lvovin propagandaosaston viikkoraportissa:
”Juutalaisten uudelleen asutus (mikä paikoin ottaa sivistyneelle ihmiselle sopimattomia muotoja) helposti synnyttää vertailuja Gestapon ja GPU:n välillä. Rautatievaunujen sanotaan olevan niin huonossa kunnossa, että juutalaisten pakenemista on mahdoton estää. Seurauksena tästä reitin varren asemilla tapahtuu spontaaneja ampumisia ja säännöllisiä miesjahteja. On myös raportoitu että ammuttujen juutalaisten ruumiita makaa kaduilla päiväkausia. Vaikkakin valtakunnan saksalaiset, kuten muukin ulkomaalaisväestö, onkin vakuuttunut juutalaisten likvidoinnin välttämättömyydestä, olisi viisaampaa toteuttaa tämä siten että se aiheuttaisi vähemmän huomiota ja vihastusta.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
