Juutalaisten surmaamiset sota-ajan oikeudessa

Yksi usein holokaustiin liittyvissä teksteissä siteerattu oikeusjuttu on ollut Max Täubnerin tuomio SS-oikeudessa. Oikeus tuomitsi Täubnerin juutalaisten surmaamisesta, koska tämä oli toiminut kurittomasti ja oikeus totesi, vaikkakin juutalaisten surmaaminen sen mukaan sinänsä oli oikeutettua ja heidät tuli tuhota, sen kuitenkin kuuluvan erityisille sitä tarkoitusta varten perustetuille yksiköille.

Täubnerin tapaus on yksi monista saksalaisissa oikeuksissa käsitellyistä juutalaisten surmaamista koskevista tapauksista. Lukuisat muutkin ovat paljon puhuvia perusteluissaan.

Ralf Koppitzin tapaus on yksi tällainen. Sonderführer Koppitz pidätettiin helmikuussa 1942 epäiltynä 18 vuotiaan juutalaisen ryöstömurhasta. Koppitz tuomittiin kolmen kuukauden pituiseen vankeuteen. Tuomiota voi pitää melkoisen kevyenä. Oikeuden pöytäkirjoista voimme lukea muun muassa, että "ampuessaan juutalaista hän ei katsonut toimineensa lainvastaisesi" ja että "hän ei ole kiistänyt ampumista koska katsoi tekevänsä isänmaallisen teon". Täubnerin tapaan siis myös Koppitz katsoi että juutalaisten surmaaminen kuului hyväksyttäviin ja isänmaallisiin tekoihin.

Toinen mielenkiintoinen tapaus on Todt-organisaatioon kuuluneen Johann Meissleinin oikeudenkäynti Proskurovissa kesällä 1942. Meissleinia syytettiin käskystä kahden sairaan juutalaisnaisen surmaamiseksi. Oikeuden mukaan syytetty sanoi todistajalle T. että ”tämän täytyy huolehtia että naiset menevät pois kadulta ja tehdä näille mitä haluaa”. Oikeus jatkoi, että ”syytettä yllytyksestä murhaan, joka on esitetty syytteessä, ei voida edellä esitetyn perusteella pitää perusteltuna [--] Juutalaisten ampumisen toimeenpano on kuitenkin yksinomaisesti poliisin ja SS.n tehtävä. OT:n jäsenet eivät ole millään tavoin valtuutettuja antamaan sellaisia käskyjä.” Meisslein tuomittiin valtuuksiensa ylittämisestä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Alwin Weisheitin tapaus on yksi erikoisimmista. Häntä syytettiin muun muassa Balabanovkan kylässä suoritetusta 75 juutalaisen taposta, joukossa naisia ja lapsia joista nuorimmat kaksi vuotiaita. Jo ennen jutun käsittelyä tuli ilmi mielenkiintoisia näkemyksiä. Otto Schweinsberger, kansallissosialisteihin ja SA:han kuulunut sotatuomari halusi päästä mukaan jutun käsittelyyn, ja esitti että tuomiota "ei tulisi antaa murhasta, vaan toimivallan ylityksestä, koska syytetyllä ei ollut oikeutta päättää siitä mitä juutalaisille tapahtui"

Tuomioistuin kuitenkin katsoi Weisheitin syylliseksi mm. tappoon, joskin löysi useita lieventäviä asianhaaroja. Tuomioistuimen mukaan ”syytetty ei ole toiminut murhanhimosta, vaan on toiminut siinä ajatuksessa, että juutalaiset täytyy eliminoida, jotta tulevaisuudessa estetään se vaara, että juutalaiset löytäisivät yhteyden lähistöllä oleviin partisaaneihin. Samoin ei ole olemassa myöskään muita alhaisia syitä syytetyn taholta. Hän ei ole myöskään syyllistynyt erityiseen julmuuteen, sillä senkaltaisissa joukkoampumisissa ei voida välttyä siltä että naiset ja lapset itkevät ja anovat armoa.”

Weisheitin juttu otettiin kuitenkin vielä ylemmän oikeusasteen käsiteltäväksi. Uudessa tuomiossa rangaistus koveni, mutta syytteeseen ei enää sisällytetty juutalaisten ampumista vaan mm. alaisen pahoinpitely, kolme raiskauksen yritystä ja julmuus eläimiä kohtaan.

Nämä muutamat esimerkit osoittavat että suhtautuminen ampumisiin, ilman valtuuksiakin tapahtuneisiin, oli yleensä hyvin lievä ja oikeudet olivat kiinnostuneita lähinnä niiden muista vaikutuksista, kuten vaikutuksista sotilaskuriin. "Harrastustoimintana" tapahtuneet juutalaissurmat kuvastavat myöskin sitä että juutalaisvastainen propaganda oli ainakin osaan joukoista iskostunut niin hyvin että nämä katsoivat juutalaisten olevan vapaata riistaa kaikille ja kaikkialla.